Kaupunkihallitus menetti omienkin tuen

Vuoden 2011 eduskuntavaalit muuttivat suomalaisen politiikan voimasuhteet perinpohjin. Perussuomalaisten ”jytky” laimensi perinteisten suurten puolueiden valtaa.

Kolmen suuren sijasta hallitusvaltaa haki neljä keskisuurta puoluetta. Ulos jäivät lopulta vaalien suurin häviäjä ja voittaja – maaseudulla vahvat keskusta ja perussuomalaiset.

Kun pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kuuden puolueen hallitus lopulta syntyi, harva uskoi sen selviävän läpi vaalikauden. Muodollisesti hallitus pysyi pystyssä, vaikka ristiriitojen myötä suurin osa sen ministereistä vaihtui ja pari puoluettakin putosi matkalla kyydistä.

Koska suurta talouspoliittista linjaa ei kyetty muodostamaan, hallitus joutui keskittymään hallinnollisiin uudistuksiin. Hallituksen kärkihankkeet – kunta- ja sote-uudistus – kaatuivat nekin sisäisiin riitoihin ja heikkoon valmisteluun.

Vaalikauden loppusaldo on hyvin kummallinen. Suomen kannalta välttämättömät päätökset jäivät tekemättä, ja hallituspuolueet lähinnä haukkuvat toisiaan.

Vaalilomalle lähteneestä eduskunnasta ei taida löytyä yhtään hallituspuolueen edustajaa, joka kampanjassaan puolustaisi hallituksen aikaansaannoksia. Ja miksi puolustaisikaan, kun jopa pääministeri Alexander Stubb (kok.) on liittynyt oman hallituksensa arvostelijoihin.

Vaikka hallitukselta puuttui yhteinen ideologia lähes kaikessa, sen puolueita ja suurta osaa ministereistä yhdisti harvojen kasvukeskusten näkökulma. Sen seurauksena säästöpäätökset painottuivat maaseudulle, valtaa ja rahoitusta haalittiin Etelä-Suomen muutamiin kaupunkeihin.

Hallituspuolueiden sisällä tilanne oli hankalin maaseudun kokoomuspoliitikoille. Kokoomus sai maaseudun ja sen elinkeinojen kannalta keskeiset salkut, mutta joutui niitä koskevissa päätöksissä usein vihreiden puheenjohtajan, ympäristöministeri Ville Niinistön yliajamaksi.

Viime kesänä väistynyt maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) teki vaikeissa olosuhteissa varsin kelvollista työtä. Vihreiden kanssa lähes kaikissa asioissa riitelemään joutunut ministeri tyytyi kuitenkin purkamaan tuntojaan vasta puoli vuotta pestinsä päättymisen jälkeen (MT 26.1.).

Koskisen seuraaja Petteri Orpo (kok.) on hänkin pärjännyt tehtävässään. Kaupunkihallituksen toimet ja toimettomuus ovat silti syöneet kokoomuksen kannatusta maaseudulla ja erityisesti viljelijöiden keskuudessa (MT 16.3.).

Suomi asettaa tällä hetkellä talouden toivonsa metsiin ja peltoihin perustuvan biotalouden kasvuun. Sen edistäminen on jäänyt nykyhallitukselta lähtökuoppiinsa.

Energian tuotannossa uusiutuvat kotimaiset energiamuodot ovat tehneet tilaa fossiiliselle kivihiilelle. Hiili on syrjäyttänyt myös turpeen käyttöä ja metsäenergia jumittunut odottamaan kotimaan ja EU:n hallinnollisia päätöksiä.

Hallituksen kompurointi on näkynyt ennen kaikkea keskustan kannatuksen nousuna.

Keskusta on kirinyt viime vaalien murskatappiosta ylivoimaiseksi gallup-ykköseksi ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä pääministerisuosikiksi. Sipilässä kansa näkee nyt luultavasti sitä johtajuutta, jonka katsotaan nykyhallitukselta puuttuneen.

Biotalouteen liittyvä kasvu ja uudet työpaikat ovat keskustan vaaliteemoina keskeiset. Mikään puolue ei voi kuitenkaan yksin ratkaista Suomen ongelmia.

Olisi tärkeää, että biotalouden tavoitteille löytyisi laaja yhteisymmärrys puolueiden välillä. Se loisi osaltaan pohjaa vahvalle hallitukselle, jollaista Suomi tarvitsee nyt kipeästi.