Tärkein tukitaisto vasta alkamassa

EU:n jäsenmaat, komissio ja parlamentti pääsivät kesäkuun lopulla sopuun unionin maatalousuudistuksesta. Yhteisen maatalouspolitiikan linja on nyt sovittu vuosiksi 2015–2020.

Uudistus sisältää muutoksia, jotka ovat Suomenkin kannalta olleet toivottuja. Pitkälti parlamentin ansiosta politiikkaa käännetään hivenen takaisin tuotantoon sidottujen tukien suuntaan. Aiemman dekoplaus-innon sijasta EU:ta kiinnostaa taas myös se, että tuilla saadaan aikaan toivottua tuotantoa.

Luonnon monimuotoisuuden osalta Suomen suuren metsäpinta-alan huomioiminen on myönteinen, mutta edelleen keskeneräinen ratkaisu. Niin kutsuttu viherryttäminen tuo koko EU:n maatalouspolitiikkaa lähemmäs Suomessa jo nyt toteutettua.

Viljelijöiden neuvotteluasemaa Euroopan ruokamarkkinoilla uudistus ei paranna. Se on selvä pettymys. Myöskään tiukan hallinnoinnin aiheuttamaan byrokratian taakkaan ei ole luvassa helpotusta.

Uudistuksen päälinjat ovat monelta osin hyväksyttäviä, jopa Suomen toiveiden mukaisia. Uuden capin sisältö ratkeaa kuitenkin vasta päätettäessä yksityiskohdista. Toimeenpanoasetusten sisällössä ja kansallisessa tulkinnassa on Suomen poliitikoilla ja virkamiehillä vielä kosolti työtä ja tuottajilla valvottavaa.

EU:n päätökset eivät turvaa ruuantuotannon jatkumista Suomessa. Kotimainen ruoka tarvitsee ja ansaitsee suomalaisessa päätöksenteossa nykyistä painavamman aseman.

Tilojen luopuminen tuotannosta sekä omavaraisuuden heikkeneminen ovat vaaran viestejä, jotka pitää ottaa vakavasti. Keinoja maatalouden tuotantokustannusten alentamiseksi on etsittävä kaikilta hallinnonaloilta, jotka ovat elinkeinon kanssa jollakin tapaa tekemisissä.

Suomalaisen maatalouden ja koko ruoka-alan hyväksi voidaan tehdä paljon pelkästään kotimaisilla päätöksillä. Niitä tarvitaan sekä poliitikoilta että kuluttajilta.

Politiikan osalta ratkaisevin vääntö joudutaan kuitenkin käymään vielä EU-komission kanssa. Se koskee Suomen oikeutta maksaa liittymissopimuksen artiklan 141 mukaista kansallista tukea Etelä-Suomen kotieläin- ja puutarhatuotannolle.

Pohjoisemman Suomen kansalliset 142-tuet ovat luonteeltaan pysyviä.

Perusteet 141-tuen jatkolle ovat suomalaisittain selvät, mutta komissio on jokaisella neuvottelukierroksella pyrkinyt ajamaan tukea alas. Maatalousministeri Jari Koskisen (kok.) tehtävä on vaativa, mutta tuotannon vähenemistä sekä taloudellista kriisiä ei voi komissiokaan kiistää.

Valmistautuminen 141-neuvotteluihin on ollut Suomessa käynnissä jo parin vuoden ajan. Varsinaista tuntumaa päästiin hakemaan viikko sitten Seinäjoen Farmari-näyttelyssä, jossa vieraili komission maatalousosaston tuore johtaja, puolalainen Jerzy Plewa.

Tuottajia, MTK:n johtoa ja vastuupoliitikkoja tavatessaan Plewalle tuskin jäi epäselvyyttä 141-asian merkityksestä Suomelle. Peli on avattu, mutta varsinaiset ratkaisut syntyvät vasta syksyllä alkavien neuvottelujen tuloksena.

Suomen tavoitteena on 1+6 vuoden ratkaisu, jossa ensi vuosi mentäisiin nykyisen 141-sopimuksen mukaan. Tämä on perusteltua, koska se pitäisi kansallisen tuen vuodella siirtyneen cap-ratkaisun rytmissä.

Brysselissä Suomen on oltava valmis taistelemaan. Komissiota lobbaavat 141-asiassa muutkin jäsenmaat, sillä maatalouspolitiikalla jaetaan unionissa myös ruokamarkkinoita.

Huono 141-ratkaisu tietäisi tilojen ahdingon lisäksi huomattavaa ruuan tuonnin kasvua. Siihen Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa.