Tuottajalle tarjolla yhä mopen osa

Suomalaisen elintarvikeketjun ongelmia on selvitetty useissa tutkimuksissa. Viimeksi raporttinsa sai valmiiksi selvitysmies Ilkka Mäkelä. Maataloustuottajan näkökulmasta selvitys oli karu. Tilojen määrä vähenee rajusti ja tuottajan roolina on edelleen olla ketjun heikoin lenkki.

Sinänsä elintarviketeollisuudessa kaiken nähneen konkarin selvitys sisältää tukun faktoja, joita ei käy kiistäminen. Tuottajan asema on tällä hetkellä historiallisen huono. Tilanpito ei tuota kunnolla elantoa maatalousyrittäjälle ja tuotannon tehokkuuden lisäyskin tuntuu valuneen teollisuudelle ja kaupalle.

Koko elintarvikeketjun menestyksen avaimena Mäkelä pitää teollisuuden tuotekehitystä, suurempia ja vahvempia yritysten yksikkökokoja ja erityisesti vientiä. Hänen mukaansa yritysten pitäisi yhdessä valtion organisaatioiden kanssa tehostaa ja kohdentaa vientiponnisteluja nykyistä suunnitelmallisemmin.

Mäkelä moittii teollisuutta siitä, ettei se hanki kokemuksia ja osaajia oman alansa ulkopuolelta. Elintarviketeollisuus luottaa liiaksi omaan vanhaan kokemukseensa eikä edes halua lähteä mukaan vientitoimintaan. Viennin ja markkinoinnin koulutuksen lisääminen on yksi selvityksen tärkeimmistä toimenpidesuosituksista.

Mäkelän raportissa on haastateltu laajasti alan toimijoita. Esille nousee ajatus erityisesti teollisuuden yritysten suuremmasta koosta. Suomen erittäin keskittyneen kaupan vastapainoksi samanlaista nykyistä vahvempaa teollisuutta on kaivattu aiemminkin. Tällä hetkellä teollisuudesta ja tuottajista ei ole kaupan vallan haastajiksi.

Hämmästyttävää onkin, ettei Mäkelä työssään juuri puutu kaupan asemaan, vaikka sitä on viime kuukausina myös selvityksen tilanneen maa- ja metsätalousministeriön kannanotoissa alleviivattu. Asia on havaittu raportissa, mutta korjausehdotuksia tähän epäsuhtaan selvityksessä ei ole.

Sen sijaan tilojen määrän arvioidaan raportissa laskevan nykyisestä 50 000:sta jopa 10 000:een. Lisäarvoa maatalouden tuotteille selvitys ei juuri näe. Kate olisi pääsääntöisesti saatava aikaan tuotannon määrää lisäämällä.

Mäkelän mielestä maatilojen yksikkökoon kasvattaminen ja nykyistä yrittäjäluonteisempi toiminta ovat väistämättömiä kehityssuuntia. Hänen mielestään tilojen investointimahdollisuuksia pitäisi tukea muun muassa takaamalla nykyistä paremmin tukitasojen pysyminen. Maatalouden reguloinnin ja valvonnan määrää pitäisi hänen mukaansa kohtuullistaa ja sanktiokäytäntöä tervehdyttää.

Kehityksen suunnasta moni muukin on samaa mieltä, mutta kovin vaihtoehdottomalta Mäkelän luoma tulevaisuuden kuva näyttää. Kun tuottajan asemaa on sekä Suomessa että globaalisti pidetty liian heikkona, raportin viesti on lähinnä se, ettei asialle ole juuri mitään tehtävissä. Markkinavoimat hoitavat työnsä ja siihen on kaikkien tyytyminen.

Tämä on toki mahdollista, mutta se on poliittinen arvovalinta. Tässä suunnassa on myös riskinsä. Omavaraisuuden ja huoltovarmuuden ylläpitäminen vaarantuu. Myös elintarvikkeiden tuonnin osuus kasvaa helposti, jos kotimainen tuotanto ajetaan lopulliseen ahdinkoon.

On myös muistettava, että jonkun on puhdas ja antibioottivapaa ruokaa toimitettava myös viennin tarpeisiin. Ja onko lopulta kenenkään etu, jos tuottajan asema suhteessa muihin ketjun toimijoihin jää näin alisteiseksi?

Kiinnostavaa on, mihin toimenpiteisiin maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ryhtyy valmistuneen raportin pohjalta. Miettimistä ministerillä on. Niin selvästi talonpojalle varattu mopen osa on selvityksessä kuvattu.