Maaseudun miehet ja kaupunkien naiset eivät kohtaa

Maaseutu ja pienet kaupungit muuttuvat vuosi vuodelta miesvaltaisemmaksi, kun taas nuoret naiset muuttavat opiskeluiden ja töiden houkuttamina kasvukeskuksiin. Maaseudun näkökulmasta ongelma on tunnistettu jo kauan sitten, mutta kesän mittaan jopa Helsingin Sanomat on useamman jutun verran käsitellyt alueiden eriytymistä. Pääkaupunkiseudun näkökulmasta tosin ongelmana eivät ole maaseudun hiljenevät kylät ja autioituvat maatilat, vaan kaupunkilaisnaisten vaikeus löytää miestä, jonka he voisivat puolisokseen kelpuuttaa. (HS 17.7. ja 7.8.)

Ongelma ei koske vain yksilöitä vaan myös yhteiskuntaa. Erityisesti nuorten aikuisten ryhmää koskeva sukupuolivinouma vie yhä useammalta mahdollisuuden perheen perustamiseen. Se ei ole ensinkään omiaan oikaisemaan Suomen jo entuudestaan heikkenevää huoltosuhdetta.

Useimmiten sukupuolivinoumasta käytävän julkisen keskustelun näkökulmana on se, miten maaseudun nuorten miesten ja koko maaseudun tulisi muuttua, jotta ne kelpaisivat naisille. Keskustelu rakentuu ääneen lausumattoman arvojärjestyksen ympärille, jossa kaupunkiin muuttaminen näyttäytyy etenemisenä ja menestyksenä, maaseudulla asuminen paikalleen jämähtämisenä ja vaihtoehtojen puutteen sanelemana pakkona. Takaisin maalle muuttavienkin sanotaan palaavan maitojunalla kotiin, mikä on ilmaisuna syvästi vähättelevä.

Ajatus näkyy myös aluepoliittisessa keskustelussa, jossa maaseutua arvioidaan sen perusteella, mitä sieltä puuttuu: tarvitaan lisää kulttuuria, palveluja, vilkasta ravintolaelämää, tapahtumia – ennen muuta lisää kaupunkimaisia piirteitä.

Arjen palveluiden tai toimeentulon välttämättömyyttä ei voi kiistää. Jos toimivaa päivähoitoa, kouluja ja terveyspalveluja tai työmahdollisuuksia molemmille puolisoille ei ole, nuorten perheiden on vaikea rakentaa tulevaisuuttaan. Palveluista tinkivät kunnat ja hyvinvointialueet kaivavat omaa kuoppaansa.

Silti pelkkä puutelistojen laatiminen johtaa harhaan. Näin sekä ohitetaan maaseudun omat vetovoimatekijät että oletetaan kaikkien ihmisten haluavan elämältään samanlaisia asioita. Kaikki eivät valitse kaupunkiasumistakaan omasta halustaan vaan pakon, esimerkiksi työpaikan, sanelemana.

Moni valitsee – tai haluaisi valita – maaseudulla asumisen siksi, että siellä on enemmän tilaa, rauhaa ja vapautta, luonnon läheisyyttä ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Joillekin tärkeä arvo on myös etäisyys. Kaikki eivät kaipaa ympärilleen jatkuvaa vilinää.

Sukupuolivinouma on todellinen ongelma. Sitä ei pidä vähätellä. Ratkaisua ei kuitenkaan löydy kampanjoista eikä maaseudun muuttamisesta kaupungin kaltaiseksi. Ihmiset muuttavat sinne, missä uskovat voivansa elää hyvää elämää. Siksi ensimmäinen askel on luopua ajatuksesta, että maaseudulla asuminen olisi jotenkin vähemmän arvokas valinta kuin elämä kasvukeskuksessa – tai että asuinpaikka määrittelee sen, millainen toinen ihminen on.