Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kehys kesti, tunnelma kiristyi

    ”Maatalouden saamat terveiset riihestä tiivistyivät toiveeseen tuottajahintojen noususta.”

    Hallitus sai torstaina valmiiksi esityksensä ensi vuoden budjetista. Jos hallitus viime vuoden budjettiriihessä yllätti yhtenäisyydellään, oli sopimisen henki vuodessa selvästi heikentynyt.

    SDP:n vaatimus vanhuspalvelulakiin kirjattavasta hoitajamitoituksesta tuli yllätyksenä hallituskumppani kokoomukselle. Vaatimus sai alkunsa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) sooloilusta, mutta alun kauhistelun jälkeen SDP tarttui siihen yhtenäisenä ja hanakasti. Se sai mukaansa myös hallituksen pienemmät puolueet.

    Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puolueineen joutui kiusalliseen tilanteeseen – rahapulaa on vaikea perustella, kun kysymys on sentään vanhusten hyvästä hoidosta. Samoin sitä, ettei hyvä hoito varmistu vain kirjauksilla hoitajamääristä.

    Kompromissi löytyi odotetusti eilen torstaina, riihen toisena päivänä. Guzenina-Richardsonin ajama minimi, vähintään 0,7 hoitajaa yhtä laitoshoidossa olevaa vanhusta kohti pidettiin riihessä nykyisessä suosituksessa eli 0,5 hoitajassa. Ellei suositus tehoa, sen tueksi tulee voimaan asetus vuonna 2015.

    Hallituspuolueet ovat useaan otteeseen todenneet, että kuuden puolueen koalitiolla on hyvin vähän yhdistäviä ideologioita. Yhdessä ollaan lähinnä olosuhteiden pakosta.

    Budjettiriihen alla tämä pakko on alkanut näkyä selvästi myös suurelle yleisölle. SDP:n ja kokoomuksen tasoittunut gallup-kannatus on lisännyt demareiden rohkeutta. Irtiotot tuskin vähenevät kunnallisvaalien lähetessä.

    Kokonaisuudessaan budjettiriihessä mentiin tiukasti keväisten kehyspäätösten mukaan. Vanhuspalvelulaki, josta kovin kiisteltiin, on vaikutukseltaan vain promillen osia budjetin 54 miljardin euron loppusummasta.

    Valtion talouden suurimmat haasteet näkyvät seitsemän miljardin euron lisävelkana menojen kattamisessa. Ensi vuoden lopussa valtion velan määräksi arvioidaan yhteensä 96 miljardia. Alhaisesta korkotasosta huolimatta pelkästään velan korkoihin kuluu 1,9 miljardia euroa, jolla hoitaisi kotimaassa jo monta hyödyllisempääkin rahantarvetta.

    Viljelijöiden odotukset eivät budjettiriihen suhteen olleet korkealla, eikä hallitus tässä tuottanut pettymystä. Tukileikkaukset sekä eläkemaksujen korotukset toteutuvat kevään kehyspäätösten mukaisesti. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) terveiset riihestä tiivistyivät toiveeseen tuottajahintojen noususta.

    Hallituksen runsaan vuoden mittainen taival on näkynyt päätöksinä, joissa valtion talouden kannalta sinänsä välttämättömiä säästöjä haetaan keskittämällä toimintoja suuriin keskuksiin. Maaseudulla tämä tarkoittaa lukuisten työpaikkojen menetyksiä sekä palvelujen katoamista.

    Uuden yritystoiminnan ja kasvun tukeminen kuuluu hallituksen keskeisiin tavoitteisiin. Tämä on erittäin tärkeä tavoite, mutta toistaiseksi on epävarmaa sanoa, kuinka tuki kohdistuu maaseudun uuteen yritystoimintaan.

    Ilmeisesti teollisten investointien poisto-oikeuden väliaikainen tuplaaminen koskee myös pienteollisuutta. Kirjaus sulkenee joka tapauksessa alkutuotannon investoinnit kannustimen ulkopuolelle.

    Hallitus on joutunut laatimaan budjettia vaativissa oloissa. Silti se on myös pakotettu varautumaan menoeriin, jotka olisi hyvin voitu välttääkin.

    Suomen vihreiden johdolla ajettu EU:n rikkidirektiivi astuu voimaan vuonna 2015. Sen haittavaikutuksien kompensointiin varattiin jo nyt yhteensä 30 miljoonan euron avustusten myöntövaltuus laivojen rikkipesureihin. Hallitus olettaa itsekin, että tämä on vasta alkua.

    Budjettiriihi sujui lopulta ilman yllätyksiä. Kompromissivakuutteluista huolimatta se saattoi silti jättää särön päähallituspuolueiden välille.