Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Keskiviikkona vietetään ensimmäistä suomalaisen ruuan päivää – kiinnostus kotimaisuutta kohtaan kasvanut

    Oman maan nimikkopäivänä nostetaan esiin suomalaista ruokaa ja sen tekijöitä.
    Hyvää Suomesta -merkki, suomalaisen ruuan tunnus, toimii päivän allekirjoittajana.
    Hyvää Suomesta -merkki, suomalaisen ruuan tunnus, toimii päivän allekirjoittajana. Kuva: Juha Sinisalo

    Ruokatieto lanseeraa maailman ensimmäisen suomalaisen ruoan päivän, jota juhlistetaan keskiviikkona 4.9. Tavoitteena on luoda uusi vuosittainen perinne, nimikkopäivä kotimaassa tuotetulle ja valmistetulle ruualle.

    "Haastamme kaikki suomalaiset juhlistamaan oman maan ruokaa suomalaisen ruuan päivänä 4.9. On luontevaa, että Hyvää Suomesta -merkki, suomalaisen ruuan arvostettu tunnus, toimii päivän allekirjoittajana", sanoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

    Ruokatieto kokoaa ruokaketjun toimijat yhteiseen pöytään ja tarjoaa alan käyttöön Hyvää Suomesta -merkin.

    Mukana merkin taustavoimissa ovat maatalous, teollisuus ja kauppa, niin pienet kuin suuretkin yritykset.

    Suomalaisen ruuan päivän on perustanut Ruokatieto yhteistyössä niiden kolmensadan yrityksen kanssa, joille merkki on myönnetty.

    "Hyvää Suomesta -merkkiä käyttävät yritykset ovat sitoutuneet ruokatuotannossaan kotimaiseen raaka-aineeseen ja merkin erittäin tiukkoihin kriteereihin", toteaa Syväniemi.

    Kotimaisella ruualla on suomalaisten mielissä jo nyt vankka jalansija: Taloustutkimuksen viime vuonna julkaisemasta Suomi syö -tutkimuksesta käy ilmi, että lähes neljä viidestä suomalaisesta (78 prosenttia) pitää tärkeänä syödä kotimaista ruokaa. Tutkimukseen vastasi lähes 2 400 suomalaista.

    Vastaavassa tutkimuksessa kaksi vuotta sitten tulos oli viisi prosenttiyksikköä pienempi.

    Hyvää Suomesta -merkki pakkauksessa kertoo, että elintarvike on alkuperältään suomalainen: sekä raaka-aineet että työ tulevat omasta maasta, tekijät tunnetaan ja tuotantoketju tiedetään.

    Syväniemi muistuttaa, että Hyvää Suomesta on myös merkki kuulumisesta järjestelmään, jossa merkkiä käyttäviä yrityksiä valvotaan tarkastuskäynneillä ja jatkuvalla tuoteseurannalla.

    "Suomalaisen ruuan päivä haastaa tekemään tietoisia ruokavalintoja. Hyvää Suomesta -merkki helpottaa ja nopeuttaa tunnistamaan kotimaisen elintarvikkeen."

    Merkki on noin 12 000 tuotteessa.

    "Koska valmistajan tai tuotteen suomalainen nimi tai kotoisat maisemat pakkauksessa eivät aina kerro totuutta siitä, onko ruokatuote varmasti suomalainen, kannattaa pakkauksesta tarkistaa Hyvää Suomesta -merkki", muistuttaa Syväniemi.