Kysely: Suomalaiset kiinnittävät aiempaa enemmän huomiota ruokakassinsa sisältöön ja hintaan
Kyselystä selviää myös, että vaikka elämä ja maailma tuntuisivat kuinka epävarmalta tahansa, suomalaiset luopuisivat viimeisenä hedelmistä ja vihanneksista, autolla liikkumisesta sekä kotimaisen ruuan määrästä ruokavaliossa.Suomalaiset seuraavat ostoskorinsa sisältöä ja tuotteiden hintoja aiempaa tarkemmin, ilmenee K-Citymarketin teettämästä kyselytutkimuksesta.
Puolet kyselyyn vastanneista sanoo kiinnittäneensä aiempaa enemmän huomiota siihen, mitä tuotteita he päivittäistavarakaupasta ostavat. Lähes puolet katsoo tarkemmin tuotteiden hintoja.
”Ilmiö näkyy tällä hetkellä myös käytännössä K-ruokakaupoissa, sillä asiakkaat seuraavat nyt esimerkiksi tarjouksia tarkasti”, kertoo Keskon päivittäistavaratoimialan johtaja Ari Akseli tiedotteessa.
Taustalla on maailmantilanteen epävarmuus. Voimakas inflaatio syö kansalaisten ostovoimaa, ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet yleistä inflaatiotakin nopeammin.
Kyselyssä hintatason edelle kuitenkin kiilasivat tärkeydessä tuotteiden tuoreus ja laatu. Tuoreutta ja laatua pitää tärkeimpänä kriteerinä 55 prosenttia vastaajista.
Neljännes vastaajista arvioi, ettei maailmantilanne ole vaikuttanut ostopäätöksiin millään tavalla.
Kyselystä selviää myös, että vaikka elämä ja maailma tuntuisivat kuinka epävarmalta tahansa, suomalaiset luopuisivat viimeisenä hedelmistä ja vihanneksista, autolla liikkumisesta sekä kotimaisen ruuan määrästä ruokavaliossa.
”Erityisesti meitä ilahdutti tuloksissa kuluttajien halu pitää kiinni suomalaisuudesta. Suomalaisen ruoan kysynnän lisääminen on yksi keskeinen tekijä, kun puhutaan siitä miten turvataan kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuutta”, Akseli sanoo.
Kantar TNS:n toteuttama kysely tehtiin elokuussa ja vastaajia oli hieman yli tuhat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



