Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Lidlin kilpailu aikoo viedä Suomi-ruuan maailmalle: Finalistituotteiden raaka-aineiden kotimaisuus kirjavaa

    Loppusuoralla mittelevät esimerkiksi viina, vesi, suklaa ja pasta.
    Kilpailun voittaja päätetään lokakuussa.
    Kilpailun voittaja päätetään lokakuussa. 

    Lidlin Viedään Suomi-ruoka maailmalle! -kilpailun finalisteiksi on valittu 11 suomalaista elintarvikealan yritystä.

    Finalistien joukosta löytyy esimerkiksi vilja- ja marjatuotteita ja eri erikoisruokavalioihin sopivia elintarvikkeita, kuten gluteenitonta tuorepastaa ja vegaanisia mustapapupihvejä. Joukkoon ylsivät myös lähdevesi ja Koskenkorva.

    "Kilpailuun osallistuneiden taso osoitti, että satavuotiaan Suomen elintarvikeosaaminen on huima. Päädyimme alkuperäisen kymmenen finalistin sijaan 11 osallistujaan, sillä halusimme antaa mahdollisuuden mahdollisimman monelle erilaiselle tuotteelle", sanoo Lidl Suomen kaupallinen johtaja Timo Hansio.

    Kilpailun finalistit esittelevät tuotteensa Viedään Suomi-ruoka maailmalle! -seminaarissa 12.10. Finlandia-talolla.

    "Odotamme raadissa mielenkiinnolla, kuinka finalistit esittelevät tuotteensa lokakuun seminaarissa. Myynti- ja markkinointiosaaminen ovat myös oleellisia elementtejä viennissä onnistumisessa", Hansio sanoo.

    Finalistit ovat:

    Disas Caviar Oy Ltd, Savukirjolohimousse:

    Tehdään suomalaisesta kirjolohesta

    HKScan Finland Oy, Pork Meat Omega-3 No Antibiotics Ever:

    Suomalaista lihaa

    HoviRuoka Oy, Gluteeniton Mustapapupihvi:

    Kotimaisuusaste 52 prosenttia, mustapapua ei viljellä Suomessa

    Versofood Oy, Härkis Original:

    Kotimaisuusaste noin 69 prosenttia

    Elixi Oil Oy, Elixi Makurouheet:

    Valmistetaan kotimaisesta pellavansiemenestä

    Glutzero Finland Oy, Glutø – gluteeniton ja vegaaninen tuorepasta:

    Riisi- ja maissijauhot Italiasta, täytteitä ja muita aineita Suomesta

    Linkosuon Leipomo Oy, Ruislastu Sour Cream:

    60 prosenttia rukiista kotimaista

    Helsingin Mylly Oy, Helsinki Mills Overnight Oats Mix:

    Kahta eri makua, toisen kotimaisuusaste 89 prosenttia ja toisen 77 prosenttia.

    Goodio Oy, Luomuraakasuklaa:

    Suklaan alkuperä Peru, Ecuador ja Kongo

    Finnspring Oy, Spring Aqua Premium -lähdevesi:

    Suomalaista vettä

    Altia Oyj, Koskenkorva Vodka:

    Suomalaisesta ohrasta