Siankorvat rouskuvat pubeissa
Liettuassa kuivattu siankorva uppoaa oluen kanssa. Millaisista purtavista Suomi jää turistien mieleen?"Teidän pitää ehdottomasti maistaa zeppeliinejä", oli ainut opastus, jonka saimme vierailuumme Vilnassa liettualaiselta isännältämme.
No, mehän maistoimme. Tätä Liettuan kansallisruokaa oli Vilnan ravintoloissa tarjolla erilaisin kastikkein höystettynä. Ilmalaivan eli zeppeliinin muotoiset keitetyt perunapallerot on täytetty jauhelihalla ja ne tarjoillaan pareittain.
Toinen erikoisuus oli punajuurikeitto, joka kesäaikaan – siis jo huhtikuussa – tarjotaan kylmänä. Sen kyytipoikana on lautasen vieressä kuuma peruna.
Vielä piti testata siankorvat. Niitä oli esimerkiksi olutpubin listalla. Eteen kiikutettiin komea keko rapeaksi paistettuja ja grillimaustettuja siankorvansuikaleita, joita sai dipata makeaan chilikastikkeeseen. Oluen kanssa upposivat kummasti.
Nämä elämykset jäivät mieleen matkan kohokohtina, ja aloin miettiä, millaiset ruokamuistot Suomessa vieraileva turisti vie mukanaan, jos hänellä ei ole varaa käydä hienoissa ravintoloissa herkuttelemassa muikunmädillä ja porolla.
Ainakin olisi maistettava karjalanpiirakkaa munavoilla ja ruis-lohileipää. Päiväkahvit voisi nauttia mustikkapiirakan kera.
Siankorvien veroisen elämyksen tarjoaisi tietenkin mämmi. Sitä tarjottaisiin suomalaisena erikoisuutena ympäri vuoden kermamaidon, vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera. Oudolta näyttävä eine osoittautuisi herkulliseksi ja vieläpä terveelliseksi, onhan se valmistettu lähinnä vedestä, ruismaltaasta ja ruisjauhosta.
Vai olisiko sittenkään hyvä, kun erilaiset mämmikekokuvat Suomesta alkaisivat levitä somessa ympäri maailmaa...?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
