Vloggaaja mmiisas innostui kasviksista poikaystävänsä takia
Nuorten suosikkivloggaaja Mmiisas tekee ruokakaupassa aina samat ostokset.Vloggaaja Mmiisas Miisa Rotola-Pukkila, 21, kertoo syövänsä tavallista sekaruokaa.
"Yritän syödä terveellisesti ja ekologisesti. Tykkään ostaa kotimaista, mutta mitään ehdottomia vaatimuksia ei senkään suhteen ole."
Viime aikoina vloggaaja on alkanut syödä aiempaa enemmän kasvisruokaa. Syynä on poikaystävä, joka on kasvissyöjä.
"Esimerkiksi avokadoon ja halloumi-juustoon tutustuin vasta hänen kauttaan."
Kauppareissut Mmiisas hoitaa rutiinilla.
"Olen juuttunut paikoilleni, ja ostan yleensä aina samat jutut samalla kaavalla. Koska olen vähentänyt huomattavasti lihan syömistä, ostan pääasiassa kasviksia ja maitotuotteita."
Mmiisas on kotoisin Keski-Suomesta Keuruulta, mutta nyt hän asuu Tampereella ja opiskelee yliopistossa puheviestintää.
Opiskelija-asunnon pakastimessa on äidin poimimia marjoja. "Olin juuri mustikka-aikaan reissussa", Miisa selittää.
Vloggaaja kokkaa myös kameran edessä, mutta ilman sen kummempaa suunnitelmaa.
"Tein yhden taco-kanapedin ja päätin jatkaa kokkaussarjaa. Kymmenes osa tulee keväällä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

