Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Sähkökatkot voivat kestää maalla pahimmillaan päiviä – kotivaran lisäksi myös ensiaputaidot ja liikkuminen pimeässä kuuluvat varautumiseen

    Lounais-Suomessa on paikoin jouduttu odottamaan sähköjä perjantai-illasta asti. Turvallisuuskouluttaja Jukka Astala kertoo, miten poikkeustilanteisiin kannattaa varautua. Juttu on julkaistu aiemmin syksyllä 2022.
    Kotivarasta tulevat ensimmäisinä mieleen säilykkeet, mutta kotivarana kannattaa pitää monenlaista ruokaa, jota tulee syötyä muutenkin ja ostettua varastoon uutta syödyn tilalle.
    Kotivarasta tulevat ensimmäisinä mieleen säilykkeet, mutta kotivarana kannattaa pitää monenlaista ruokaa, jota tulee syötyä muutenkin ja ostettua varastoon uutta syödyn tilalle. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Varautumisluennot ja -sivustot tuntuivat vielä vuosi sitten lähes vitsiltä. Ihmettelin itsekin, millaista tilannetta varten tarvitsisin asiantuntijan apua kaappieni täyttämiseen.

    Enää en ihmettele: Suomesta voi katketa sähköt ja sen seurauksena talot kylmetä, kaupan ja apteekit sulkeutua, vesihanat tyrehtyä, ruokakomerot tyhjentyä, televisio ja puhelimet pimentyä ja auto lakata liikkumasta.

    Itse kunkin sopiikin miettiä, pärjäisikö kolme vuorokautta kotona itsekseen, ilman sähköä ja jopa pienten lasten, isovanhempien, naapurin mummon tai lemmikkien kanssa.

    Useimmat pärjäisivät, jos poikkeustilanteeseen ehtisi varautua. Jos ei ehdi, löytyykö kotoa kaikki tarvittava?

    ”Ruuan kannattaa olla maistuvaa, nopeasti valmistettavaa ja helppoa kypsentää myös ilman vettä.” Jukka Astala

    Varautumisessa ei ole kuitenkaan kyse vain ravinnosta, vaan paljosta muustakin. Mikä tahansa pitkittynyt häiriö yhteiskunnan toiminnassa voi vaikeuttaa elämää, eikä aina tarvitse olla kyse edes vieraan vallan hyökkäys- tai häiriöuhkasta.

    ”Kaupungeissa sähkökatkoihin ei ole totuttu, mutta maalla sähköttä on saattanut mennä parikin päivää”, turvallisuuskouluttaja Jukka Astala huomauttaa. Hän on pitkän linjan sammutusmies sekä nuoriso- ja alkusammustuskouluttajana Savion vpk:sta Keravalta.

    Hän luettelee luennoillaan tilanteita, joissa varautumisesta on hyötyä: lähialueen onnettomuudet ja vaaratilanteet, mielenosoitukset ja lakot.

    Kotivara kolmeksi päiväksi eli 72 tunniksi on varautumisen tunnetuin muoto. Se käsittää ruokaa, vettä ja erilaisia pientarvikkeita.

    ”Ruuan kannattaa olla nopeasti valmistettavaa ja helppoa kypsentää myös ilman vettä. Mutta pitää muistaa, että kotivara ei ole erillinen hätävarasto, vaan sinne kannattaa kerätä sellaisia elintarvikkeita, jotka maistuvat muutenkin. Niitä tulee syödä pikku hiljaa ja ostaa tilalle uutta.”

    Ensiaputaitoa on myös osata tukkia verenvuoto, tukea katkennut sormi ja sammuttaa tulipalo.

    Syötävän lisäksi omatoimista varautumista ovat myös kodin turvallisuus, asumisjärjestelyt ja omat taidot, jotta osaa antaa ensiapua tai hoitaa alkusammutuksen.

    Häkävaroitin tulee kiinnittää pään kokreudelle, mutta kauas ilmanvaihtoventtiileistä. Hajuton häkä leviää kaikkialle, eikä sitä pääse karkuun konttaamalla tai kävelemällä.

    Ensiaputaitoa on esimerkiksi osata tukkia verenvuoto ja tukea katkennut sormi.

    Alkusammutukseen kuuluu tuntea myös pimeässä kaksi poistumistietä ja osata käyttää käsisammutinta. Halvat jauhesammuttimet sopivat välillä kylmänä pidettävään tilaan, mutta kotiin Astala suosittelee nestesammutinta.

    ”Sen kohdistaminen palavaan kohteeseen ja jälkien siivoaminen on helpompaa eikä se vaurioita kodin sähkölaitteita.”

    Sammutusjauhe leviää kodin kaikkiin koloihin ja syövyttää kodinkoneiden sähköpiirit.

    Astala kannustaa hankkimaan ja harjoittelemaan sammutustaitoja.

    "Esimerkiksi vapaapalokunnat järjestävät tilaisuuksia harjoitella alkusammutusta, ja silloin laitteita voi käyttää ilmaiseksi.”

    Väestönsuojia on pääsääntöisesti vain kaupungeissa ja rakennuksissa pysyvästi asuville ja työskenteleville. Maalla ja omakotitaloissa asuvien on siksi turha rynnätä etsimään yleistä suojaa, vaan viranomaiset huolehtivat suojaamisesta tarvittaessa.

    Kuntien velvollisuus rakentaa uusia yleisiä suojia lakkasi uuden pelastuslain myötä vuonna 2011, mutta osassa kunnissa niitä edelleen on.

    ”Ruokaa voi kokata takassa, grillissä tai retkikeittimellä, mutta jos laitteessa on liekki, palokaasut pitää ohjata ulos.” Jukka Astala

    Miksi juuri 72 tuntia?

    ”Jos yhteiskunta on sekaisin, paraskaan julkinen palvelu eli poliisit, palokunta ja ambulanssit eivät riitä kaikkialle. Sama tilanne on lakossa tai jos joutuu eristyksiin esimerkiksi ison tulvan takia”, Astala luettelee.

    Voi myös käydä niin, ettei apu pääse perille.

    ”Hätäpuhelu ei jostakin syystä onnistu, talo sortuu päälle tai paloauto ottaa ja kaatuu kovassa vauhdissa. Minäkin olen ajanut hälytysajossa kerran päin hirveä ja matkanteko loppui siihen.”

    Sähkökatko vaikuttaa kotona moniin asioihin samantien: valaistukseen, kodinkoneisiin, ruuanvalmistukseen, radion kuunteluun ja kännyköiden lataukseen.

    Lämmittämätön talo jäähtyy parissa vuorokaudessa, putket jäätyvät, hissit eivät toimi.

    Kauppojen kassajärjestelmät kestävät ehkä puoli tuntia, minkä jälkeen pienet kaupat sulkevat ja isot tyhjentävät.

    Rahaliikenne ja polttoainejakelu lakkaa.

    Parissa tunnissa sammuvat ensimmäiset tukiasemat eli vaikka virtaa olisi, kännykällä ei voi soittaa. Kuuden tunnin kohdalla mykistyvät loputkin, ja julkinen ja taksiliikenne hiipuvat, kun polttoaine loppuu.

    Sähkön, lämmön ja kylmän hukan pienentämiseksi talon ovia kylmälaitteita kannattaa raottaa vain vähän ja harvoin.

    "Kannattaa jo ennen oven avaamista miettiä, mitä jääkaapista tai pakastimesta haluaa.”

    Isompaa taloa voi osastoida ripustamalla oviaukkoihin paksuja peittoja tai ryijyjä tai asentamalla ovia. Lattialle voi levittää tavallisia tai lämpöä eristäviä mattoja, ikkunat peittää peitoilla ja tiivistää muovikelmulla ja maalarinteipillä, joka on ilmastointiteippiä helpomaa irrottaa.

    ”Jos sähköä on, lämpöpuhallin lämmittää tehokkaasti yhdenkin huoneen. Lämpöä säästyy myös, kun nukutaan vierekkäin ja istutaan sohvalla lähekkäin”, Astala vinkkaa.

    ”Ruokaa voi kokata takassa, grillissä tai retkikeittimellä, mutta jos laitteessa on liekki, palokaasut pitää ohjata ulos.”

    Ovien nopea avaaminen ja peitteet ikkunoissa tepsivät myös helteellä. Silloin kannattaa pitää läpivetoa yöllä.

    Varaa 72 tunniksi ainakin nämä

    vettä juomaksi ja ruuanvalmistukseen

    isoja kannellisia ja puhtaita astioita varavettä varten

    kala-, liha- ja papusäilykkeitä ja kuivamuonaa koko perheelle: mehua, näkkileipää, muroja, hiutaleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, kestomaitoa, keksejä, suklaata

    purkinavaaja

    kertakäyttöastioita

    lemmikin ruokaa

    retkikeitin ja polttoainetta

    resepti- ja käsikauppalääkkeitä ja joditabletteja, hiilitabletteja

    käsidesiä, kasvomaskeja, korvatulppia, ensiapulaukku

    paristoradio ja sopivia paristoja

    ladatut varavirtalähteet

    kaksi käsivalaisinta

    kynttilöitä ja tulitikkuja

    wc-paperia ja kosteuspyyhkeitä

    käteistä rahaa

    maalarin- tai ilmastointiteippiä

    lämmintä vaatetusta

    paksuja peittoja, makuupusseja

    aggregaatti ja polttoainetta, tulisijaan polttopuita

    äänipilli (talon sortumisen varalta)

    puukko, kirves

    tuolipotta

    palo- ja häkävaroitin

    kunnollisen kokoinen eli vähintään 120x120 cm sammutuspeite, käsisammutin

    keskitä kodin lämmitys vähempiin tiloihin

    Lisätietoa:

    72tuntia.fi

    pelastustoimi.fi/pelastustoimi/varautuminen/vaestonsuojelu