Sottapyttyilyä

Työpaikkojen keittiöistä saisi roisin tosielämä­sarjan, sillä monet kotioloissa säntilliset ihmiset heittäytyvät ilmiömäiseen siivottomuuteen työpaikoillaan. Tiskipöydällä on roiskeita, ja käsi ei millään osu astiakaapin kuivatussäleikköön, vaan tiskiharja jää lojumaan altaaseen. Niin tapahtuu täällä Maaseudun Tulevaisuudessakin. Ihme, ettei ihmisillä ole nykyistä enempää ripulia ja oksennustautia, sen verran kova kuhina harjassa taatusti pesii.

Ei meidän keittiökomeromme ylipäätäänkään ole ihanuuksien ihmemaa. Noin puolitoista neliötä monelle kymmenelle hengelle. Olen aina vähän ihmetellyt kysymystä: viihdytkö töissä. Keittiökopperomme viestittää samaa: Ei tänne ole tultu syömään tai juomaan, tänne on tultu tekemään töitä!

Pahimmat näkemäni keittiöt sijaitsevat naistenlehtien toimituksissa – tiedättehän aviisit, jotka jakavat kelpo ohjeita arjessa selviytymiseen.

Aikoinaan bongasin sellaisen jääkaapista mitä kauneimman homeviljelmän: upeaa aniliinia, sinistä ja vihreää. Kerran laputin vuorokausia kaapissa ilman suojaa olleeseen, puoliksi syötyyn juustokakkuun post-viestin: ”Nam, olen varmasti hyvää!” Kakku katosikin päivässä.

Välillä toimitusten sihteerit heittivät tiskialtaassa limoittuneita astioita parin uhkausviestin jälkeen roskikseen. Joku muu hurja nosteli joskus likaisia lautasia kurillaan suoraan kuivauskaappiin.

Kannattaisiko tuota kokeilla kotioloissakin, jos sielläkin on porukkaa, joka ei osaa siivota jälkiään?