Juustoiset rieskat valmistuvat nopeasti ‒ hyödynnä ylijäänyt muusi
Rieskataikinaan voi lisätä erilaisia juuressoseita.Rieskat ovat kohottamattomia leipäsiä, joiden arvellaan syntyneen vahingossa kuumalle nuotiokivelle pudonneesta puurosta.
Rieskataikinan nestettä voi vaihdella maun ja mielen mukaan, samoin jauhoja. Taikinaan kelpaa upottaa tähteeksi jääneet peruna- ja juuressoseet. Rieskat ovat parhaimmillaan vastapaistettuina ja voilla silattuina. Jäähdyttyään ne menettävät herkullisuuttaan.
Juustoiset juuresrieskat
noin 12 kappaletta
- Ainekset
- 5 dl juuresmuusia
- 2 kananmunaa
- 1 dl emmentaalijuustoraastetta
- ½ dl maitoa tai vettä
- 1 tl suolaa
- noin 3½ dl hiivaleipäjauhoja
Valmistusohje
Lisää juuresmuusiin munat, juustoraaste, maito tai vesi ja suola. Sekoita joukkoon jauhot. Notkista tarvittaessa nesteellä.
Lusikoi taikinasta leivinpaperin päälle uunipellille pieniä kasoja ja muotoile niistä jauhotetuin sormin ohuita leipäsiä (Ø noin 10 senttiä).
Pistele rieskat haarukalla ja paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes rieskojen pinta on hieman ruskistunut. Voitele rieskat ja nauti ne uunituoreina.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

