Vuoden leipäkaupan valmistettava leivät Suomessa ja otettava valikoimiin paikallisia tuotteita
Suomalaisen leipäkulttuurin arvostaminen ja kuluttajien kuunteleminen kuuluvat vaatimuksiin, joilla voi voittaa vuoden leipäkauppa -tittelin.
Viime vuonna vuoden leipäkaupaksi valittiin K-Supermarket Parainen. Voitokkaita leipomuksia esittelemässä kauppias Kim Matson (vas.), Armi Vähäsarja ja leipäosaston hoitaja Tuula Heino. Kuva: Pasi LeinoVuoden leipäkauppa leipoo tuotteensa Suomessa, arvostaa suomalaista leipäkulttuuria ja huomioi niin sesongit kuin erikoisruokavaliot. Lisäksi valikoima on monipuolinen ja hyllyissä on lähialueen leipomoiden tuotteita.
Näin linjaa Suomen Leipuriliitto, jonka järjestämä vuoden leipäkauppa -kilpailu alkaa jälleen. Ehdokkaat julkaistaan maailman leipäpäivänä 16. päivä lokakuuta.
Tänä vuonna kilpailuun osallistuvat hypermarketit ja tavaratalot.
Leipuriliiton paikallisyhdistykset nimeävät omalta alueeltaan parhaaksi leipäkaupaksi katsomansa päivittäistavarakaupan. Omaa kisamenestystään voi varmistella lähettämällä Leipuriliitolle kuvia ja videoita omasta leipäosastostaan. Mukaan kannattaa laittaa perustelut, miksi juuri omat leipähyllyt ovat muita parempia.
Myös asiakkaat saavat vaikuttaa parhaan leipäkaupan valintaan Facebookin-kilpailun kautta.
Kisan voittajaksi valikoitunut kauppa on selvillä ensi vuoden helmikuussa.
Vuoden leipäkaupan valinnassa ovat joka toinen vuosi mukana hypermarketit ja tavaratalot, joka toinen vuosi pienemmät päivittäistavarakaupat.
Lue myös: "Tuoreet leivät ovat sydäntä lähellä" – vuoden leipäkauppa tarjoaa paikallisia herkkuja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
