Yle: Kouluruokailun hinnassa isot erot – pikkukunnassa kallein
Puumalassa tehdään salaatit itse ja käytetään mahdollisimman paljon kotimaista. Se maksaa, kertoo ruokapalvelupäällikkö.
Puumalassa koululaisten lounaan hinta on kolminkertainen verrattuna maan halvimpaan koululounaaseen, joka tarjoillaan Vantaalla. Kuva: Jaana KankaanpääVantaalla, Jyväskylässä ja Oulussa on Suomen halvin kouluruokailu, Puumalassa, Karijoella ja Pelkosenniemellä taas kallein. Näin osoittaa Ylen Uutisten tekemä vertailu.
Vantaalla yhden oppilaan päivän ruoka maksaa 1,67 euroa, Puumalassa siihen kuluu 8,28 euroa. Puumalassa oppilas tosin saa tähän hintaan myös maksuttoman välipalan, kertoo Puumalan ruokapalvelupäällikkö Irmeli Luukkonen Ylelle.
Pelkän lounaan hinta asettuu Puumalassa viiden euron huiteille.
Luukkonen kertoo syyksi halvimpaan nähden kolminkertaiseen hintaan muun muassa kunnan pienuuden ja oppilaiden vähyyden. Muita selittäviä tekijöitä ovat keskitetty valmistus ja sen myötä suhteessa pienemmän palkkakulut sekä lyhyet kuljetusmatkat.
Kouluruuan hintaan sisältyy Ylen uutisten käyttämässä ja Opetushallituksen laatimassa laskelmassa raaka-ainekustannukset, kuljetuskulut ja ruoanvalmistukseen kulunut rahamäärä, esimerkiksi keittiöhenkilökunnan palkat.
Yle kysyi sekä Luukkoselta että Opetushallituksen opetusneuvokselta Marjaana Manniselta, kertooko ruokaan käytetty hinta myös ruuan laadusta.
Manninen kiistää. Sen sijaan Luukkonen on vakuuttunut paremmasta laadusta.
Hän kertoo koulukeittiöiden valmistavan Puumalassa muun muassa tuoresalaatit itse raaka-aineista lähtien. Raaka-aineina Puumalan keittiön käyttävät "mahdollisimman paljon kotimaista, myös talviaikaan". Se nostaa Luukkosen mukaan kustannuksia.
"Keittopäivinä meillä on usein kaksi tuorepalavaihtoehtoa ja keittoruokien kanssa tarjotaan usein sekä leikkele että juusto. Liha- tai makkararuokien rinnalla on kaikille tarjolla kasvisvaihtoehto", Luukkonen kertoo Ylelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
