Kotimaiseen lihaan siirtynyt Kotipizza kasvatti liikevoittoaan reilusti: "Ihmiset haluavat vastuullisesti tuotettua ruokaa"
Toimitusjohtaja Tommi Tervasen mukaan ketju teki huhtikuussa historiansa parhaan kuukausimyynnin.
Myös kaikki Kotipizzan Berlusconiin käytetty poro on kotimaista. Kuva: Kuvankaappaus Kotipizzan kotisivuiltaKotipizzan liikevaihto kasvoi huhti-hemlkuussa noin 18 prosenttia. Konsernin liikevaihto oli 15,4 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 13, 1 miljoonaa euroa.
Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 1,05 miljoonaan euroon, viime vuonna se oli 0,71 miljoonaa. Yhtiön tiedotteen mukaan ravintolat tekivät huhtikuussa historiansa parhaan kuukausimyynnin.
Kotipizzan toimitusjohtaja Tommi Tervanen kertoo, että ketjun brändiä on muuttunut monella tavalla.
"Myynnin kasvu johtuu monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Brändi ja markkinointi ovat uudistuneet, mutta samalla olemme kehittäneet myös asiakaskokemusta hyvin konkreettisella tavalla. Esimerkiksi ravintolailme, ruokalistat ja jopa työasut ovat uudistuneet."
Tervanen kertoo Kotipizzan panostavan vahvasti fast casual-ilmiöön eli siihen, että ihmiset haluavat syödä teollisen pikaruuan sijaan kohtuuhintaista, mutta silti tuoretta ja vastuullisesti tuotettua ruokaa.
"Raaka-aineet ovat tässä ratkaisevan tärkeässä roolissa. Myös viestimme siirtymisestä kotimaiseen lihaan otettiin erittäin hyvin vastaan", Tervanen kertoo.
"Kuluttajat ovat jatkuvasti vaativampia ruokansa suhteen ja siksi on erittäin tärkeää, että kerromme kaikkien raaka-aineidemme alkuperästä."
Kotipizza on sitoutunut edistämään myös luomutuotantoa.
"Sitoumuksesta kiinni pitäminen on osoittautunut vaikeammaksi kuin oletimme erityisesti suomalaisten luomuraaka-aineiden saatavuuden vuoksi, joten emme ole pysyneet niiden suhteen kaikissa tavoitteissamme", Tervanen kertoo.
"Kokonaan luomuraaka-aineista valmistettujen pizzojen sijasta pyrimme nyt käyttämään entistä enemmän luomutuotteita kaikissa pizzoissa. Esimerkiksi ruokalistalle palanneessa jauhalihapizzassa käytetään suomalaista luomujauhelihaa."
Poliisi kampanjoi viime vuonna harmaata taloutta vastaan pyytämällä vinkkejä alle kuuden euron pitsoista, jotka voisivat kieliä ravintolan välttelevän veroja ja muita vastuita. Tervanen ei usko, että kampanjasta olisi ollut suoraan hyötyä Kotipizzalle.
"Sekä ketju että kaikki sen yrittäjät huolehtivat kaikista laillisista velvoitteistaan, mutta ei ole meidän asiamme ryhtyä osoittelemaan toisia syyttävällä sormella", toimitusjohtaja painottaa.
"Haluaisin ajatella, että uudistunut Kotipizza kilpailee eri sarjassa kuin sellaiset ravintolat, joiden ainoa kilpailuvaltti on hinta. Eli en usko, että kampanja on vaikuttanut suoraan meidän toimintaamme."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
