Söin täällä: Veikkolan Palassa oli lauantaina tarjolla vain sormiruokaa, mutta millaista sormiruokaa
Palassa ei pakastekamaa tarjoiltu.Entiseen punamullattuun puukioskiin rakennettu ravintola Pala on sympaattinen ilmestys Veikkolan keskustorilla.
Pala tarjoaa lounasta ”mahdollisimman kotimaisista aineksista”. Listalla on seikkaillut niin kalaruokia, sienipastaa kuin salaattejakin. Harmiksemme kuitenkin kuulemme, ettei viikonloppuisin ole tarjolla muuta kuin naposteltavaa sormiruokaa.
Koska on lauantai, otamme, mitä listalta löytyy: kasvisdippilautasen ja kanansiipiä. Myös talon omaa, Lohjalla pantua Pala ale -olutta on syytä maistaa. Suodattamaton olut osoittautuu varsin kelvolliseksi.
Myynnissä on myös Palan omaa mausteseosta, johon chilit toimittaa Kylmälässä asuva viljelijä. Samaista mausteseosta on hierottu tirisevän rapeisiin, mukavan tulisiin kanansiipiin, jotka kyllä vievät kahden dippikastikkeen voimin kielen mennessään. Samoin kukka- ja parsakaalit on paistettu mukavan rapsakoiksi. Ohessa on tuoretta tomaattisalsaa ja kahta dippiä.
”Ei mitään pakastekamaa”, toteaa seuralainen natustaessaan siipeä. Bonukset myös siitä, ettei mitään ole tönkköfriteerattu, eikä rasva valu suupielistä noroina.
Ravintola Pala, Koskentori 3, Veikkola, Kirkkonummi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

