Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Söin täällä: Vegaanin painajainen ja lihansyöjän paratiisi? Espoolainen Grilli Toro on pysynyt paikallaan 50 vuotta ja sen pihvilistakin on yhtä vanha – kaikki kymmenet leikkeet, kyljykset, seläkkeet ja fileet ovat kotimaisia

    Läkähdyttävä lista, annosten kokoonpano ja konstailematon sisustus vievät syöjän suoraan 1970-luvulle.
    Grilli Toro on lihansyöjän paratiisi. Oskarinleikettä saattelevat perinteiset lisukkeet.
    Grilli Toro on lihansyöjän paratiisi. Oskarinleikettä saattelevat perinteiset lisukkeet. 
    Sisustuksella ei kikkailla, sillä ruoka puhuu puolestaan.
    Sisustuksella ei kikkailla, sillä ruoka puhuu puolestaan. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Wieninleike valmistetaan oikeaoppisesti vasikan ulkofileestä, joka on kotimaista tuotantoa.
    Wieninleike valmistetaan oikeaoppisesti vasikan ulkofileestä, joka on kotimaista tuotantoa. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Vain kivenheiton päässä Espoon Tapiolasta käymisen arvoinen ruokapaikka, joka täyttääkin tänä vuonna 50 vuotta.

    Grilli Toro on ollut nykyisen omistaja Pekka Hakalan mukaan samalla paikalla koko ajan ja ruokalistakin on alkuperäinen.

    Totta tosiaan! Muovitaskukansiossa on sivua sivun perään ja listalla tarjontaa, jota enää harvemmin näkee: välikyljys Mirabeau, Anglaise tai Tyrolienne, vasikan-, porsaan-, Sveitsin, Wienin- ja metsästäjänleike, sipuli-, lehti-, grilli- ja pippuripihvi, Filet Mignon, Chateaubriand, Tournedos, porsaankyljys, lämpimiä leipiä ja niin edelleen, mutta vegaaneille vähemmän eli ei juuri mitään.

    Normaali, leivitetty tai jauhotettu, kuten Oskarinleike, jonka seurassa on oikeaoppisesti choronkastiketta, parsaa ja katkarapuja. Maukkaita leikkeitä tulee annoksessa peräti kaksi, seurana perinteistä kiinankaali-ananassalaattia ja ranskalaisia ajalta ennen pikaruokaketjuja.

    Kaikki liha on kotimaista ja puitteet konstailemattomat, sillä tänne tullaan syömään. Annoksia saa kahta kokoa, hinnat parikympin luokkaa.

    Kaavamuutos purkaa pian ympäriltä vanhan Louhentorin ostarin. Toro kuitenkin jää, Hakala vakuuttaa.

    Grilli Toro, Louhentie 16, 02130 Espoo