Kun isä grillasi täydelliset sorsat

Perheelläni on onni omistaa iso arkkupakastin, jonne syksyn edetessä pakastetaan riistanlihaa. Pääasiassa riistalintuja ja hirveä.

Omia saaliita täydennetään porolla, satunnaisesti lampaanlihalla tai naudalla. Lähikaupasta ostamme lihaa erittäin harvoin, vain joskus kesällä, kun pakastimen varastot ovat huvenneet.

Viime kesänä perkasin arkkupakastinta sulatusta varten ja valmistauduin marjojen pakastamiseen. Mitä sitten löysinkään: edellisen jahtikauden saalista: muutaman mojovan kokoisen heinäsorsan vakuumissa.

Grillauskausi oli kuumimmillaan, joten sorsat sulatukseen ja seuraavan päivän päivällistarpeet olivat lähes kasassa.

Grilli ja mies ovat erottamaton pari, eikö niin? Sulaneet sekä nypityt sorsat pois vakuumista ja isä hommiin.

Grillatessa isä saa tietysti lasten varauksettoman ihailun osakseen. Ollaan ulkona, on sihinää, pihinää ja liekkejä, ja kaiken keskellä häärää taitava isä.

Mies grillaa pitkään, hartaasti ja herkeämättä: tuloksena on todella kauniisti pinnaltaan ruskettuneita sorsia, joiden liha on mehukasta ja maukasta.

On aika täyttää ruokalautasia sorsalla ja muilla päivällistarpeilla. Isä leikkaa sorsasta siivuja, kun toinen kaksivuotiaista kaksostytöistämme kysyy vielä uudestaan, että mitä se on. Vastaus ei ilmeestä päätellen miellytä. ”Minä en halua sorsaa.”

Selvä se, lapset harvoin kieltäytyvät meillä mistään ruuasta ja ovat tottuneita riistansyöjiä. Sorsa meni selvästi tunteisiin, eikä sitä ole pakko syödä.

Entäpä toinen kaksostytöistä? Isä hädin tuskin ehtii syömään, kun sekä toinen kaksivuotiaista että kuusivuotias esikoinen kilvan tilaavat lisää sorsaa.