Säästä rahaa valmistamalla fariinisokeri itse ‒ samalla vältät kovettumisen
Eri sokerien kilohinnoissa on suuri ero. Leivonnaisten makua voi syventää myös erilaisilla mausteilla.Fariinisokeri ja siirappi kuuluvat moniin joulukauden leivonnaisiin. Fariinisokeri antaa niille valkoista sokeria mausteisemman ja syvemmän maun.
Sokereiden hinnoissa on kuitenkin melkoinen ero: Fariinisokeri maksaa noin 3,5 euroa kilolta, hienosokeri noin 1,5 euroa. Lisäksi fariinisokeri pääsee helposti kuivahtamaan, jos koko pussia ei käytä kerralla.
Jos fariinisokerin haluaa jättää kauppalistalta pois, voi sen korvata sekoittamalla hienoa sokeria ja siirappia lasipurkkiin. Sokeria voi valmistaa juuri sen verran, kun sitä lähiaikoina tarvitsee.
Vaaleanruskeassa fariinisokerissa on siirappia noin 3,5 prosenttia, ja tummassa 6,5 prosenttia. Tumman siirapin kilohinta on noin 2,75 euroa.
Noin kolme desiä fariinisokeria valmistuu 2,5 dl sokeria ja ruokalusikallisesta siirappia.
Monissa fariinisokereissa käytetään ruokosokerisiirappia, joka on kalliimpaa ja jota voi olla vaikea löytää kaupasta. Siinä on kuitenkin oma lakritsainen makunsa, jota voi saada omatekoiseen fariinisokeriin lisäämällä siihen tavallisen sokerin sijaan muscavado-sokeria maun mukaan.
Muscavado-sokerissa on hieno aromi. Se on perussokeria rutkasti arvokkaampaa maksaen noin seitsemän euroa kilolta.
Leipomusten aromia voi syventää erilaisten sokerien lisäksi käyttämällä luovasti mausteita. Vaniljaa, kanelia, kahvia tai kardemummaa voi kokeilla erilaisissa resepteissä pieninä määrinä, jolloin ne eivät maistu liikaa. Myös pieni määrä suolaa voi korostaa leivonnaisen muita makuja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

