Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Mehevät luumut maistuvat leivonnaisissa

    Mehevät puna- ja keltaluumut sopivat leivonnaisiin, maistuvat sellaisenaan tai uuniomenoiden tapaan kypsennettynä.
    Luumupain täytteenä on rahkaa ja värikkäitä luumusuikaleita.
    Luumupain täytteenä on rahkaa ja värikkäitä luumusuikaleita. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Manteli-luumutortun pohja paistetaan ilman täytteitä. Valmiin pohjan päälle vatkataan kermavaahtoa, jonka päälle suikaloidaan luumuja.

    Luumupai kypsennetään täytteiden kera.

    Manteli-luumutorttu

    8 annosta, laktoositon, gluteeniton

    2 munaa

    1 dl sokeria

    1 pussi (75 g) mantelijauhetta

    1/2 dl perunajauhoja

    1 tl leivinjauhetta

    Täyte

    2 dl laktoositonta kuohukermaa

    1 rkl sokeria

    2 rkl mantelijauhetta

    n. 3 dl luumusuikaleita

    1/2 dl paahdettuja mantelilastuja

    Kostutus

    1/2 dl omenatäysmehua

    Voitele pyöreä kakkuvuoka (halkaisijaltaan noin 23-senttinen) tai laita vuokaan leivinpaperi. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, kuohkeaksi vaahdoksi.

    Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi munavaahtoon. Sekoita varoen. Kaada taikina vuokaan.

    Paista 200 asteessa noin 13 minuuttia. Kumoa hiukan jäähtynyt pohja vadille.

    Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta sokerilla ja mantelijauheella. Kostuta pohja omenamehulla. Lusikoi vaahto pohjalle. Paahda mantelilastut kuivalla, puhtaalla paistinpannulla keskilämmöllä. Jäähdytä.

    Koristele tuoreilla luumusuikaleilla ja mantelilastuilla.

    Luumupai (laktoositon)

    8 annosta

    Pohja

    2 dl sokeria

    75 g laktoositonta voita

    1 muna

    1 dl laktoositonta maitoa

    3 dl vehnäjauhoja

    1/2 rkl leivinjauhetta

    Täyte

    1 prk (200 g) luumu-kanelirahkaa

    1/2 dl laktoositonta maitoa

    1 muna

    1 rkl sokeria

    Pinnalle

    noin 300 g luumuja

    1 rkl sokeria

    Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muna, maito ja keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. Taputtele taikina voidellun (halkaisijaltaan 27-senttinen) piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle keskenään sekoitetut täytteen ainekset.

    Levitä suikaloidut luumut päälle. Ripottele luumuille sokeria. Kypsennä uunin alaosassa 200 asteessa noin 30 minuuttia.