Yle: Virolaiset pelkäävät nyt kalaa – superaggressiivinen listeria sairastutti kymmeniä ja tappoi kuusi
Listeriatartunnat on lähtöisin Tallinnan lähellä sijaitsevalta tehtaalta. Tänä vuonna uusia tartuntoja ei ole enää todettu, mutta bakteeria ei ole saatu hävitettyä tehtaalta.
Listeria levisi virolaiselta kalatehtaalta kylmäsavu- ja graavikalojen välityksellä. Kuva: Viestilehtien arkistoVirolaiset ovat alkaneet välttää kalaostoksia listeriapelon vuoksi, kertoo Yle.
Maan suurimman kalanjalostajan M.V.Woolin tehtaalta löytyi keväällä erittäin aggressiivista listeriabakteeria.
Bakteeri oli ehtinyt levitä kylmäsavu- ja graavikalojen kautta ja sairastuttaa 26 ihmistä Tanskassa, Ruotsissa, Ranskassa, Suomessa ja Virossa vuosina 2016–2019. Sairastuneista kuusi on kuollut. Suomessa todettiin kaksi tapausta.
Kalatehdas puhdistettiin ja desinfioitiin lokakuussa Viron elintarvikeviranomaisen VTA:n määräyksestä.
Listeriabakteeria on kuitenkin löytynyt puhdistuksen jälkeenkin. Vielä ei ole selvää, onko kyseessä sama, aggressiivinen bakteerikanta. VTA harkitsee tehtaan sulkemista.
Toistaiseksi saastuttaman tehtaan tuotteita on myynnissä jatkuvasti.
VTA:n varajohtaja Olev Kalda kertoo Ylelle, että M.V.Woolin tuotteita valvotaan tarkasti, eikä myyntiin ole enää päätynyt vaarallisia eriä. Tänä vuonna tehtaaseen liittyviä listeriatartuntoja ei ole todettu Virossa lainkaan.
Listeriakohulla on osansa myös Viron hallituskriisiin. Oppositio vaati viime viikolla epäluottamuslausetta maaseutuministeri Mart Järvikille, koska tämän väitetään tienneen listerialöydöksestä jo kesäkuussa.
Suomessa todetaan vuosittain 40–90 listeriatapausta. Listeria leviää yleensä ruuan välityksellä. Kuumentaminen kiehuvaksi tuhoaa taudinaiheuttajan. Tartuntojen riskiryhmään kuuluvat raskaana olevat, vastasyntyneet, vanhukset ja vastustuskyvyltään heikentyneet. Sairastuneiden kuolleisuus tautiin on korkea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
