Mielipide: "Kalastuslaki vei kalatkin tiskiltä"
Uusi kalastuslaki ja sääntely saavat arvostelua osakseen sekä ammatti- että vapaa-ajankalastajalta.
Vapaa-ajan kalastajat eivät saa myydä saalista kaupoille. Pienimuotoinen myynti omalle lähipiirille on kuitenkin sallittua. Kuva: Pekka FaliMT:n lukijat ovat huolissaan kalastuksen nykytilasta. Esiin heidän mielipidekirjoituksissaan nousi muun muassa uusi kalastuslaki, jonka mukaan kalastajat jaetaan kahteen ryhmään: kapallisiin ja vapaa-ajan kalastajiin.
"Kaupalliseksi kalastajaksi pääsee, kun rekisteröityy elykeskukseen ja maksaa 30 euron maksun. Samalla syntyy velvoite ilmoittaa saalis kerran kuukaudessa elykeskukselle. Sitten kalatalousasiantuntijat räknäävät yhteen ja verottaja syynää, että kaikki kalat on muutettu rahaksi – veroiksi", kirjoittaa Hemmo Koskiniemi Simojärveltä.
Lain tavoitteena oli taata kotimaisen kalan saanti kauppoihin, mutta Koskiniemen mukaan tilanne on kääntynyt päälaelleen:
"Kaupat eivät saa kalaa hyllyihin, kun kaupallisia kalastajia ei ole riittävästi, ja vaikka olisikin, saaliit eivät ”riitä” kauppoihin asti."
Myös Lapin alikalastettujen vesistöjen tilanne mietityttää Koskiniemeä.
"Kalanmyynnin rajoittaminen vapaa-ajan kalastajilta pahentaa kalavesien tilaa."
Huolta herätti myös ammattikalastajien asema: "Hylkeet voivat erinomaisesti, kalastaja on uhanalainen", kirjoittaa Risto Tolonen Perämereltä.
Tolosta harmittavat kalastajien kiellot ja rajoitukset, kuten maa- ja metsätalousministeriön suunnittelemat kalastajien henkilökohtaiset lohikiintiöt, jotka voisi myydä minne tahansa. Tolosen mukaan ne olisivat "Perämerelle, varsinkin Ii-, ja Kemi- ja Oulujokisuulle laillistettu ryöstö".
"Kiintiöt valuisivat hyvästä hinnasta vauraaseen etelään, jolloin saadaan aikaan silakkakiintiöiden veroinen järjettömyys. Pikkulohet syntyvät tai istutetaan Perämeren joille, isot lohet kalastettaisiin etelässä."
Myös luonnonlohen kohtalo huolettaa Tolosta, jonka mukaan ajatuksena on leikata istutuslohilta rasvaevä, mikä helpottaisi villikalojen erottamista. "Jatkossa villiä kalaa nakeltaisiin merellä monta kertaa pois veneestä."
Tolonen myös vähentäisi avomerellä kalastusta, ja siirtäisi kalastuksen lähemmäs jokialueita.
"Virkamiehet etelässä esittävät päinvastaisia toimia. Mitä tekevät päättäjät, lähiruuan ystävät ja luonnonlohien puolustajat?" Tolonen kysyy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
