Nyt on mielenkiintoinen maailmanennätysyritys – syksyllä syödään luomupuuroa
Mukaan tempaukseen on kutsuttu koko Suomi.
Myös yksittäiset kuluttajat voivat osallistua tempaukseen syömällä puuroa ja somettamalla. Kuva: Jaana KankaanpääPro Luomu ry järjestää syyskuussa luomupuuron maailmanennätystempauksen.
Luomupuuron ME-tempaukseen 6. syyskuuta on ilmoitettu mukaan jo lähes 150 000 puuroannosta. Ennätyspäivänä luomupuuroa syödään erilaisissa organisaatioissa ympäri Suomea. Ennätysyritykseen osallistutaan muun muassa armeijan harmaissa sekä 4h-kerhoissa.
"Tavoitamme niin suuren joukon asiakkaita, että tuntui hauskalta lähteä mukaan tavoittelemaan maailmanennätystä. Ja toki halusimme lähteä mukaan viemään luomun sanomaa eteenpäin myös varusmiehille", kertoo kehityspäällikkö Auli Rosti muun muassa armeijan ruokapalveluita hoitavasta Leijona Cateringista tiedotteessa.
Leijona Cateringin muissa toimipisteissä luomu on kuulunut ruokalistalle jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun armeijassa päästään lusikoimaan luomuruokaa.
100-vuotiasta Suomea kunnioittavaan luomupuuron ME-tempaukseen on kutsuttu mukaan koko Suomen kansa.
Luomupuuron maailmanennätys on osa Syödään yhdessä -hanketta. Puurokampanjaan on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan noin 65 kumppania. Mukana on hyvin erilaisia toimijoita maaseudun kehittämishankkeista isoihin kaupunkeihin ja elintarvikeyrityksiin.
Luomupuuron ME -kampanjaan pääsevät mukaan kaikki toimijat, jotka järjestävät ennätyspäivänä oman puurotempauksen. Kampanjan tavoitteena on, että ennätyspäivänä koko Suomi hukkuu luomupuuroon, ja maailmanennätys syntyy sadoista tuhansista luomupuuroannoksista.
Myös yksittäiset kuluttajat voivat osallistua tempaukseen syömällä puuroa ja somettamalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
