IS: Valion ja Fazerin kiristäjille ehdotonta vankeutta
Kaksi miestä on tuomittu Helsingissä vankeuteen törkeästä kiristyksestä ja sen yrityksestä. IS:n mukaan oikeuskäsittely liittyi syksyiseen täysmaitojen takaisin vetoon.Kaksi miestä tuomittiin keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa ehdottomiin vankeusrangaistuksiin elintarvikkeita valmistavien Valion ja Fazerin uhkaamisesta vakavilla rikoksilla, kertoo Helsingin Sanomat.
Tuomiot tulivat törkeästä kiristyksestä ja törkeän kiristyksen yrityksestä. Molemmat miehet tuomittiin ehdottomaan vankeuteen ja maksamaan korvauksia Valiolle ja Fazerille.
Tuomio perustuu miesten osittaisiin tunnustuksiin ja esitettyyn näyttöön.
Asiasta ensimmäisenä kertonut Ilta-Sanomat arvioi tapauksen liittyvän Valion syyskuiseen täysmaitojen vetoon pois myynnistä. Silloin helsinkiläisessä vähittäiskaupassa myydyssä maitopurkissa oli havaittu terveydelle mahdollisesti haitallista ainetta.
Poliisin tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli ilkivallanteko.
Valio kehotti jättämään ostetut maidot juomatta. IS:n tietojen mukaan yhtiö olisi ennen viallisen maitopurkin löytymistä saanut nimettömän kiristysviestin, jossa sitä uhattiin tuotteiden manipuloinnilla.
Poliisi otti kaksi nuorta miestä kiinni runsas viikko viallisen purkin löytymisen jälkeen. Tapausta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa tällä viikolla. Törkeä kiristys kohdistui IS:n mukaan Valioon ja sen yritys Fazeriin.
Käräjäoikeus käsitteli asian suljettujen ovien takana. Salassapitoa perusteltiin Valion ja Fazerin liikesalaisuuksilla.
IS:n mukaan kumpikaan yhtiö ei ole halunnut kertoa asiasta muuta, kuin yhtiön olevan osapuolena kyseisessä oikeudenkäynnissä.
Lue tästä Ilta-Sanomien uutinen ja Helsingin Sanomien uutinen asiasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
