Korvasienimetsälle pakettiauton kanssa ‒ jättisaalis: Tunnissa löytyi 70 litraa korvasieniä
Korvasienten sesonki on toukokuun alusta kesäkuun loppuun.Toukokuu on tunnetusti korvasienten auvoisinta aikaa.
Lohjalainen Päivi Perenius löysi Etelä-Savossa kesämökin liepeiltä helatorstaina 70 litraa korvasieniä.
”Puulan rannalla olevan mökin pihalta löytyy yleensä vakiomäärä neljä korvasientä, mutta niiden kautta saa tiedon, että kausi on meneillään. Lähdimme sitten miehen kanssa pakettiautolla ajelemaan lähimetsiin ja löysimme tunnin aikana 70 litraa korvasieniä. Onneksi oltiin liikkeellä pakettiautolla”, Perenius nauraa.
Perenius on ahkera sienestäjä, mutta korvasieniä on aiempina vuosina löytynyt enimmillään 15 kappaletta.
”Tällainen jättisato oli täysi yllätys. Sienet olivat poikkeuksellisen suuria ja puhtaita.”
Torstaina sadosta valmistui heti iso korvasienikastike. Osa sadosta kuivataan sienikuivurilla ja osa ryöpätään tuoreena ja syödään saman tien.
”Netistä on selvitelty, miten näitä kannattaa kuivata ja valmistaa”, Perenius kertoo.
”Mökkirannasta nousee helposti virvelillä kylkeen haukea. Kyllä meitä nyt luontoäiti siunaa”, Perenius kiittelee.
Korvasieni on käsittelemättömänä erittäin myrkyllinen, sillä se sisältää luontaisesti gyromitriini-nimistä myrkkyä. Käsittelyn jälkeen se on herkullinen ruokasieni.
Korvasieniä saa myydä, mutta myynnin yhteydessä käsittelyohjeiden tulee olla ostajan nähtävillä.
Sienet tulee keittää kahteen kertaan runsaassa vedessä vähintään viisi minuuttia kerrallaan. Yksi litra sieniä pitää keittää kolmessa litrassa vettä. Keitinvettä ei saa käyttää ruoanlaitossa.
Korvasieniä keittäessä tulee tuulettaa tehokkaasti.
Korvasieniä voidaan myös säilöä kuivaamalla. Paras tulos saadaan Marttojen ohjeiden mukaan kasvikuivurilla.
Ennen käyttöä kuivattuja sieniä tulee liottaa runsaassa vedessä vähintään kaksi tuntia ja sen jälkeen keittää kahdesti samaan tapaan kuin tuoreet sienet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




