Elintarvikkeiden vienti Venäjän läpi yhä jumissa – kantona kaskessa on sinettiasetus
Asetuksen voimaantulosta ei ole tietoa. Rajanylityspaikoista alustavasti esillä ovat olleet Suomen puolella Vaalimaa ja Nuijamaa rekkakuljetuksille ja Vainikkala rautatiekuljetuksille.
Alustavina rajanylityspisteinä esillä ovat olleet Suomen puolella Vaalimaa ja Nuijamaa rekkakuljetuksille ja Vainikkala (kuvassa) rautatiekuljetuksille. Virallista tietoa niistä ei ole saatu. Kuva: Ari NakariElintarvikkeiden vienti Venäjän läpi ei ole avautunut.
Venäjän presidentti hyväksyi kesäkuussa määräyksen, että kauttakulkuliikenne Venäjän vastapakotteiden alaisille maataloustuotteille ja elintarvikkeille avataan heinäkuun alussa. Ehtona oli, että lastitilat on sinetöity sähköisin navigaatiosinetein.
Navigaatiosinetteihin liittyvä hallituksen asetus on kuitenkin vielä käsittelyssä, joten elintarvikkeiden vienti ei ole päässyt alkamaan. Asetuksessa määrätään sinettien käytöstä ja rajanylityspaikoista.
Asetuksen käsittelyn tilanteesta tai sen voimaantulosta ei ole vielä tarkempaa tietoa, kertoo yksikönpäällikön sijainen Johanna Lukkarila ulkoministeriön Venäjä-yksiköstä.
Rajanylityspaikoista ei ole saatu virallista tietoa. Alustavina rajanylityspisteinä esillä ovat olleet Suomen puolella Vaalimaa ja Nuijamaa rekkakuljetuksille ja Vainikkala rautatiekuljetuksille sekä niitä vastaavat rajanylityspisteet Venäjän puolella.
Kouvolasta on kulkenut junia Kiinan Xi'aniin vuodesta 2017. Kouvola Cargo Handling hoitaa konttijunien myyntiä. Nurminen Logistics käynnisti vuosi sitten tavarajunaliikenteen Helsingin ja Hefein välillä, kertoi Helsingin Uutiset keskiviikkona.
Atria kertoi syyskuussa haluavansa kasvattaa sianlihan vientiä Kiinaan. Jäähdytettyä sianlihaa on tarkoitus viedä Kiinaan Venäjän läpi junalla. Lihatalo on valmis lastaamaan testikontin heti, kun logistiikkayhtiöltä saadaan lupa. HK Scanin tietojen mukaan Venäjä avaisi pakotteiden alaisten tuotteiden kauttakulun venäläisillä rekoilla – ei junakuljetuksilla (MT 20.9.).
Lue lisää: Atria: Sianlihan vientiä Kiinaan kasvatetaan – näkyy tuottajahinnassa, kun näkyy tulosrivillä
Vientikielto murenee vähän – Venäjä sallii elintarvikkeiden kauttakulun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
