Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Karjatila tähtää verkkokauppaan: "Ei Etelä-Pohjanmaalla ole ihmisiä enää"

    Pohjalainen Laidun Hereford panee toivonsa suoramyyntiin: postin verkkokauppaan, ruokaasuomesta-sivustoon ja tuote-esittelyihin.
    Keittiömestari Ari Ruoho on ostanut lihaa suoraan Jussi ja Paula Harjun tilalta jo puolenkymmentä vuotta.
    Keittiömestari Ari Ruoho on ostanut lihaa suoraan Jussi ja Paula Harjun tilalta jo puolenkymmentä vuotta. 

    Teuvalainen Laidun Hereford yrittää nyt tosissaan päästä kuluttajien keittiöihin postin kuljetuspalvelujen avulla. Tila sai runsaasti huomiota mainostaessaan pääkaupunkiseudun busseissa mainoslauseella "parempaa lihaa kuin Tinderissä."

    "Meidän tila on Teuvalla Etelä-Pohjanmaalla. Ei siellä ole ihmisiä enää. Ensin mietittiin, että jos pantais kivijalkakauppa Seinäjoelle, mutta kun puolet väestä on Atrialla töissä ja puolella on maatila, niin ei se kannata. Vaasaan päin on vaikea myydä, kun väki on niin ruotsinkielistä", Jussi Harju perustelee Helsinkiin päin suuntautumista.

    Jussi ja Paula Harjun tilan lisäksi Laidun Herefordiin kuuluu toinenkin osakastila, Tannerit, ja lisäksi yritys tekee yhteistyötä luomutilojen kanssa.

    Yritys aloitti suoramyynnin viisi vuotta sitten. Alku oli takkuinen, mutta elokuusta asti on kokeiltu uutta verkkokauppakonseptia Postin kanssa, ja se tuntuu toimivan.

    "Toimitukset lähtevät ja ovat perillä ajallaan. Nyt ollaan tyytyväisiä", Jussi Harju hymyilee.

    Helsinkiläisen ravintola Nokan keittiömestari Ari Ruoho on tilannut Laidun Herefordin lihaa suoraan tilalta jo puolenkymmentä vuotta. Hän leikkaa pihvejä ja ydinluita eläimestä, joka on tuntenut Teuvalla nimen Mökö.

    Ruoho kuumentaa pannun savuavan kuumaksi ja paahtaa pihveihin yksi kerrallaan kauniin pinnan. Paistamisen jälkeen hän ripauttaa vähän suolaa pinnalle ja panee pihvit hetkeksi mietoon, 50-asteiseen uuniin ennen tarjoilua.

    "Selkeä, pelkistetty maku on hyvä. Herefordilla on oma makunsa, ja se saa tulla esiin", suomalaisia raaka-aineita suuresti arvostava Ruoho opastaa.

    Jussi Harju huomauttaa väliin, että herefordia ei ole ravintoloihinkaan pakko tuoda Australiasta asti, riittää, että se tulee Pohjanmaalta.

    Laidun Herefordin verkkokaupasta voi lihan lisäksi ostaa vuohenjuustoa, hilloa ja marjoja. Onpa tilan naapurissa vielä gluteeniton leipomokin, jonka tuotteita voi tilata samalla kyydillä.

    Yritys on palkannut verkkokauppaa varten yhden työntekijän, sillä "kaikkea ei pysty enää traktorin päältä hoitamaan".

    Lihan tilausmäärät on nimetty pohjalaisittain: nafti (5 kg), rento (10 kg) ja retee (20 kg).

    "Verkkokauppa on ollut meille avainasia. Jonkun verran olemme vieneet lihaa marketteihin, mutta siellä se ei tahdo mennä kaupaksi, kun kilohinta on niin korkea. Rekorinki toimii ison kaupungin lähellä, muttei meillä, sillä ei kolmea kiloa lihaa kannata lähteä kuljettamaan", Jussi Harju selvittää.

    Laidun Hereford on mukana myös ruokaasuomesta.fi-verkkokaupassa. "Se on tosi hyvä juttu meille, sillä se on tuonut näkyvyyttä."

    Posti kyseli syyskuussa liki 1 400 kuluttajalta ruuan verkkokaupasta. Kyselyn mukaan kuusi prosenttia suomalaisista ostaa ruokaa säännöllisesti verkosta ja 16 prosenttia on ostanut joskus.

    Verkosta ostavat varsinkin sellaiset, joilla ei ole omaa autoa tai jos kaupassa käynti on vaikeaa esimerkiksi sairauden tai lastenhoidon takia. Verkosta haetaan myös erikoistuotteita tai tehdään hankintoja isoihin juhliin.

    "Verkkokaupasta hyötyvät esimerkiksi vanhukset, jotka eivät pysty käymään kaupassa, kokkausharrastajat, allergikot. Verkkokauppa tarjoaa hypermarketin valikoimat haja-asutusalueelle", lupaa Postin paketti- ja logistiikkapalvelujen uudesta kasvusta vastaava johtaja Sami Finne.

    Hänen mukaansa postin verkkokauppapalvelu on hyvä myös lukuisille pientuottajille, jotka saavat tuotteensa liikkeelle sen avulla.

    "Ruuan verkko-ostaminen on vielä aika pientä, mutta kasvua on näkyvissä." Itse asiassa Finne uskoo, että ruuan verkkokauppa tulee mullistamaan koko elintarvikekentän.

    "Suomalainen ei osaa laskea säästetylle ajalle arvoa, mutta dieselille osaa. Ja mökillä ei tarvitse olla selvin päin, kun ruuan saa sinne tilaamalla."

    Lue lisää:

    "Parempaa lihaa kuin Tinderissä" -kampanjasta valitettiin mainonnan eettiseen neuvostoon

    "Parempaa lihaa kuin Tinderissä", mainostaa teuvalainen lihatila Helsingin busseissa