IL: Lidlin ulkomaisista pakastepavuista löytyi koloradonkuoriainen, joka on pelätty tuholainen perunalla
Koloradonkuoriainen on perunan lehtiä syövä kovakuoriainen, jota ei esiinny Suomessa pysyvästi. Teoriassa kuoriainen voisi levitä Suomeen ruokapakkausten mukana.
Koloradonkuoriaista ei saa yrittää hävittää itse. Jos kuoriainen pääsee asettumaan Suomeen, siitä on vaikea päästä eroon. Kuva: Säde AarlahtiLidlin pakastepavuista löytyi koloradonkuoriainen.
Asiasta kertoo Iltalehti.
Santeri oli ostanut Lidlin Fine Whole Green Beans -pakastepussin. Henkilö ei esiinny jutussa omalla nimellään. Iltalehden mukaan tuotteen alkuperämaa on EU:ssa, ja tuote on valmistettu Ranskassa. Myös muut saman tuoteperheen pakastevihannekset oli valmistettu Etelä-Euroopan maissa.
Santeri vei kuoriaisen pusseineen ulkoroskikseen ja otti yhteyttä Lidliin, mutta ei lehden mukaan ole saanut vastausta.
Iltalehdelle Lidl vastasi sähköpostilla, jonka mukaan laadunvalvonnasta huolimatta luonnontuotteiden kohdalla hyönteisten mahdollisuutta ei voi täysin sulkea pois, ja että asiakkaan palaute on laadunvalvonnan selvityksessä.
Koloradonkuoriainen on perunan lehtiä syövä kovakuoriainen, jota ei esiinny Suomessa pysyvästi. Ruokavirasto tiedotti heinäkuussa, että Haminasta on löytynyt koloradonkuoriaisia yhdeltä ammattiviljelmältä ja yhdeltä kotitarveviljelmältä.
Koloradonkuoriainen on luokiteltu niin sanotuksi karanteenituhoojaksi, joten Ruokavirasto määrää toimenpiteet sen hävittämiseksi.
Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät perunan lehdet reikäisiksi. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunanvarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.
Kaikista koloradonkuoriaisen havainnoista ja epäilyistä pitää ilmoittaa Ruokavirastoon. Jos kuoriainen pääsee asettumaan Suomeen, siitä on vaikea päästä eroon.
Koloradonkuoriainen on luokiteltu niin sanotuksi karanteenituhoojaksi, joten Ruokavirasto määrää toimenpiteet sen hävittämiseksi.
Iltalehden haastatteleman Oulun yliopiston professorin ja hyönteistutkijan Marko Mutasen mukaan teoriassa koloradonkuoriainen voisi levitä Suomeen myös ruokapakkausten mukana. Tutkija pitää asiaa kuitenkin epätodennäköisenä.
Oleellista on, ovatko Suomen olosuhteet kuoriaiselle sopivat. Ei esimerkiksi ole varmaa, selviävätkö ne talvesta.
”Jos se laji alkaa menestymään täällä, niin ei sen leviämistä voi pysäyttää millään”, Mutanen sanoo lehdelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





