Kansainvälinen indeksi: Suomen elintarviketurva on paras – ruoka ei loppunut kesken, vaikka korona tyhjensi kauppojen hyllyt
Elintarviketurvallisuusindeksillä mitattuna Suomen taakse jäivät muun muassa Irlanti, Hollanti ja Ruotsi.
Viime keväänä ihmiset ostivat suuria määriä erilaisia kuivatuotteita kuten riisiä. Kuva: Kimmo HaimiSuomi yltää kirkkaasti parhaalle sijalle, kun 113 maata laitetaan järjestykseen ruokaturvan perusteella. Kultamitali heltiää, vaikka vuosi sitten ihmiset ryntäsivät koronan takia hamtsraamaan kauppoihin ruokaa. Hyllyt tyhjenivät säilykkeistä ja pastoista ja jauheliha loppui kesken.
Erinomaisen ruokaturvamme ansioista ruuasta ei kuitenkaan tullut pula vaan tilanne johtui hetkellisestä kysyntäpiikistä, selittää Statista verkkosivullaan.
Statista on koonnut listan 12 parhaasta maasta elintarviketurvallisuusindeksillä mitattuna. Se perustuu 59 indikaattoriin ja mittaa ruuan kohtuuhintaisuutta, saatavuutta, turvallisuutta ja luonnonvarojen sietokykyä 113 maassa. Maat on laitettu järjestykseen viime vuoden tilanteen perusteella.
Suomen jälkeen toiseksi tuli Irlanti ja kolmanneksi Hollanti. Neljänneksi parhaiten pärjäsi Itävävalta. Tšekki kiilasi hiuksen hienosti brexit-ongelmien kanssa painineen Britannian ohi.
Länsinaapurimme Ruotsi ylsi sijalle kuusi ja Israel sijalle seitsemän. Sitten tulevat Japani ja Sveitsi. Atlantin takaa löytyvät listan peränpitäjät Yhdysvallat ja Kanada.
Indeksin on laatinut The Economist Corteva.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
