Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Japanilainen munakas sopii viikonlopun välipalaksi

    Viikonloppuna kannattaa kokeilla munakasta japanilaiseen tapaan. Makua ja mehevyyttä syntyy kotoisesta valkokaalista, jota ei Suomessa ole tavattu munakkaaseen sekoitella. Kaikki ainekset löytyvät helposti lähikaupasta.
    Japanilainen munakas on koristeltu ranskankermalla ja kevätsipulin renkailla.
    Japanilainen munakas on koristeltu ranskankermalla ja kevätsipulin renkailla. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Japanilainen munakas kypsyy kätevästi uunissa. Ennen tarjoilua sen voi leikata hieman jäähtyneenä annospaloiksi ja koristella.

    Japanilainen munakas

    6-8 annosta

    lohko (350 g) valkokaalia

    1 rkl voita

    3 dl vettä

    1/2 kalaliemikuutiota

    2 dl vehnäjauhoja

    1/2 rkl raastettua inkivääriä

    3 munaa

    1/4 tl suolaa

    2 rkl öljyä

    150 g graavisuolattua lohta

    Pinnalle kevytranskankermaa

    kevätsipulia

    Lisäksi makeaa chilikastiketta ja säilöttyjä inkiväärilastuja

    Suikaloi kaali esimerkiksi juustohöylällä.  Leikkaa suikaleet lyhyemmiksi. Kuumenna pannu ja kuullota voissa kaalisuikaleita hetki. Lisää vesi ja murenna liemikuution puolikas joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada kulhoon jäähtymään.

    Lisää jäähtyneeseen seokseen jauhot, inkivääriraaste, suola ja munat. Sekoita tasaiseksi.

    Kuumenna öljy valurautaisella paistinpannulla, jossa on uunin kestävä kahva, tai matalassa vuoassa (halkaisija noin 27 cm). Lisää kaali-munaseos ja tasoita pinta. Suikaloi graavilohi ja levitä siivut pinnalle. Sekoita kevyesti, jotta ne peittyvät osittain.

    Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on hyytynyt ja saanut väriä.

    Leikkaa hiukan jäähtynyt munakas kahdeksaan yhtä suureen osaan. Pursota tai valuta teelusikalla ranskankermasta raitoja pinnalle ja ripottele päälle kevätsipulin renkaita. Tarjoa lisäksi makeaa chilikastiketta sekä säilöttyä inkivääriä.

    Lisää munaruokien ohjeita perjantain Maaseudun Tulevaisuudessa