Valintojen bakkanaalit

Kaikkea ei pidä yhdistää. Ei maatilaa ja Big Brother -julkkiksia. Ei krapulaa ja Linnanmäkeä. Ei tusseja ja kaksivuotiasta.

Elintarvikkeiden maailmassa tällaisia sääntöjä ei näytä olevan. Hiljattain maistoin mustikkapiirakan makuisia perunalastuja.

Kun ajauduttuani täysi-ikään tilasin baarissa oluen, hanassa oli yleensä kahta sorttia, ehkä kolmea.

Nyt pitää tietää jo ennen varsinaisen olutmerkin valintaa, haluaisiko IPA:n, APA:n vai naapurin papan.

Aamupalaa etsiessä tulisi taas selvittää, maittaisiko jugurtti banaani-kurpitsan, meloni-kurkun tai vadelma-punajuuren makuisena. Ikään kuin olisi mahdollista kuvitella, miltä kyseiset yhdistelmät maistuvat.

Olen joskus lukenut viisauden, jonka mukaan maailmankaikkeus muuttuu kaiken aikaa monimutkaisemmaksi.

Jos se pitää paikkansa, baaritiskillä pitää tulevaisuudessa valita, haluaako oluensa kiinteänä, nestemäisenä vai höyrystettynä. Lisätäänkö proteiinia tai kofeiinia? Entä ovatko panimolla ahkeroineet teekkarit, tukityöllistetyt vai kodittomat koirat?

Jugurteista voisi valita sellaisen, jossa lehmillä on ollut laitumellaan mahdollisuus kuunnella mindfulness-podcasteja. Hylana, rasvattomana tai reilu korvaus tuottajalle -sertifikaatilla varustettuna.

On mahdotonta olettaa, että kasvava valinnanvara korvaisi esimerkiksi oikeudenmukaisen lainsäädännön. Kokonaisuudesta tulee kuluttajalle liian monimutkainen.

Onko mikään tuote selvinnyt valintojen karnevaalista?

Mieleeni tulee ainakin yksi, joka on seurannut rymistelyä nöyränä vierestä.

Tuoretta leivinhiivaa ei saa vähärasvaisena, meloni-kurkun makuisena tai edes sporttisena proteiiniversiona.

Hiiva on vain hiivaa, arkisessa paperikääreessään.

Kiitos siitä.