Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Siankärsämösinappi, -graavilohi ja -tsatsiki

    Siankärsämö sopii ruokiin tillin tai muiden ruukkuyrttien tilalle. Kokeile maustaa sinappi, graavilohi ja tsatsiki siankärsämöllä.
    Siankärsämöä ei tarvita ruuan mausteeksi suuria määriä.
    Siankärsämöä ei tarvita ruuan mausteeksi suuria määriä. Kuva: Markku Vuorikari / VL-arkisto

    Siankärsämösinappi

    2 dl sinappijauhetta

    2 dl sokeria

    2 kananmunaa

    2 dl kermaa

    2 rkl maustekurkkujen lientä

    3 rkl hunajaa

    1 dl olutta tai kermaa

    2 kourallista hienonnettua, tuoretta siankärsämöä

    Laita aineet kattilaan, sekoita koko ajan, kiehauta ja anna sitten vetäytyä tovi. Laita sinappi tiiviskantisiin purkkeihin.

    Graavilohi

    800 g–1 kg merilohta

    1 dl siankärsämön kukkia ja lehtiä

    3 rkl karkeaa, hyvälaatuista merisuolaa, kuten heinäsuolaa

    (1 rkl raakaruokosokeria)

    Aseta lohipala vuokaan nahkapuoli alaspäin ja ripottele mausteet sen pinnalle. Peitä vuoka ja anna lohen maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa lohipala ohuiksi viipaleiksi ennen tarjoilua.

    Siankärsämötsatsiki

    puolikas tuorekurkku

    250 g kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia

    1–2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

    1 dl tuoretta tai 2 rkl kuivattua siankärsämöä hienonnettuna

    suolaa maun mukaan

    ripaus kuivattua minttua tai muutama oksa tuoretta minttua

    1 rkl oliiviöljyä

    Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja laita raaste siivilään valumaan. Ripottele pinnalle hieman suolaa. Anna seistä hetki ja pusertele irtoava neste pois. Siirrä kurkkuraaste kulhoon ja sekoita joukkoon jogurtti, hienonnettu valkosipuli ja siankärsämö. Mausta mintulla ja ripauksella suolaa. Kaada ennen tarjoilua pinnalle tilkka oliiviöljyä.