Munakokkeli ja pekoni sopivat kiireettömään aamuun
Lauantaiaamuna voi herätellä perheenjäseniä kahvin ja paistuvan pekonin tuoksulla. Englantilainen muna-pekoniaamiainen on ravitsemuksellisesti mainettaan parempi, ainakin jos pannulle lisää paistumaan tomaatteja ja sieniä.Keitettyjen munien sijaan voi valmistaa perinteistä munakokkelia.
Munakokkeli
Kahdelle
4 kananmunaa
2 rkl ruokakermaa
1/2 tl suolaa
myllystä jauhettua musta- tai valkopippuria
tuoreita tai pakastettuja yrttejä
2 tl voita tai öljyä
Riko kananmunat kulhoon. Lisää ruokakerma ja silppua joukkoon tuoreita tai pakastettuja yrttejä, esimerkiksi basilikaa, rakuunaa, oreganoa ja sitruunamelissaa. Kuivatut yrtit värjäävät kokkelin ikävän harmahtavaksi. Ripsauta mukaan vielä suolaa ja vastajauhettua pippuria myllystä.
Vatkaa ainekset sekaisin. Kuumenna kattilassa voita tai öljyä (voista tulee kaunis väri), kaada kokkeliseos kattilaan ja kuumenna koko ajan rauhallisesti sekoittaen, hitaasti miedolla lämmöllä. Nopea kuumennus irrottaa nesteen ja kokkelista tulee kuivaa ja ryynimäistä.
Nosta kattila pois liedeltä heti, kun kokkeli on jähmettynyt mutta vielä kiiltävän pehmeä. Tarjoa se mielellään heti. Kokkeli kuivahtaa säilytettäessä. Sopii paahtoleivän päälle sekä paistetun pekonin tai kylmäsavulohen seuraksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

