Luonto ja kierrätys tuodaan osaksi päiväkotien varhaiskasvatusta – kokeilussa lisätään myös kasvisten käyttöä aterioilla
Lapsia ohjataan muun muassa kasvattamaan erilaisia kasveja esimerkiksi puutarhapihoilla ja viherseinillä.Päiväkoteihin on kehitetty uusi toimintamalli, joka edistää lasten tervettä suhdetta luontoon ja vahvistaa lasten ja perheiden taitoja kiertotaloudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimassa hankkeessa on mukana 12 päiväkotia Helsingistä, Jyväskylästä, Oulusta ja Lappeenrannasta.
Hankkeen päiväkodeissa lapsia kannustetaan liikkumaan paljon sekä tutkimaan, koskemaan ja havainnoimaan ympäröivää luontoa. Lisäksi lapsia ohjataan kasvattamaan erilaisia kasveja esimerkiksi puutarhapihoilla ja viherseinillä.
Kestävää kiertotaloutta edistetään vähentämällä ruokahävikkiä ja lisäämällä kasvispainotteisia aterioita.
"Kosketus monimuotoiseen luontoon ja runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio lisäävät terveydelle hyödyllistä mikrobistoa elimistössä. Tämä on erityisen tärkeää lapsuudessa. Monipuolinen mikrobisto vähentää muun muassa astman ja allergian riskiä, sanoo hankepäällikkö", THL:n erikoistutkija Heli Kuusipalo.
Päiväkotien henkilöstöä koulutetaan syksyllä, ja kokeiluvaihe alkaa päiväkodeissa tammikuussa. Parhaiksi osoittautuvat käytännöt pyritään toteuttamaan myöhemmin valtakunnallisesti.
Luontoaskel hyvinvointiin -hanke pohjautuu alkuvuodesta julkaistuun varhaiskasvatuksen ruokailusuositukseen, ja siinä ovat mukana myös Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Sitra.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

