Kinkunpaistossa nämä kaksi välinettä takaavat parhaan tuloksen
Jos haluat varmistaa kinkun oikean kypsyyden, käytä paistilämpömittaria. Paistopussi puolestaan suojaa uunia sotkeentumasta kinkunrasvasta.
Monen mielestä kinkun paistaminen on melkein yhtä kivaa kuin sen syöminen. Taloon leviää kypsän kinkun aromi, joka sekoittuu ulkoa tuodun joulukuusen tuoksuun. Alkaa joulu. Kuva: Jaana KankaanpääTänään tiistaina on aika miettiä joulukinkkua, kun aattoon on aikaa enää kolme vuorokautta.
Pakastekinkku kannattaa ottaa viimeistään nyt sulamaan, joko kellariin tai jääkaappiin..
Toki kinkun voi paistaa myös jäisenä. Paistaminen vie vain kauemmin aikaa (2—3 tuntia kiloa kohti) ja uunin lämpötilan tulee olla koko ajan matala, noin 100 astetta.
Kun kinkku on sulanut, ota se huoneenlämpöön aatonaattona eli torstaina. Kinkku saa olla huoneenlämmössä niin kauan, että sen sisälämpötila on 10 astetta. Lämpötilan tarkistus onnistuu työntämällä paistilämpömittari kinkun keskelle, mutta ei kiinni luuhun, jos olet hankkinut luullisen kinkun. Kinkun tulee olla jo sen verran sulanut, että mittarin työntäminen lihaan onnistuu.
Lämmitä uuni (leivinuuni tai sähköuuni) 200 asteeseen. Jotkut suosivat alempaakin lämpötilaa, 150 astetta, mutta silloin kinkkua paistetaan alkuun tässä korkeammassa lämpötilassa puolen tunnin sijasta tunti.
Ota kinkku esiin, huuhtele ja kuivaa se. Kinkun ympärillä mahdollisesti olevan verkon voi jättää paikoilleen.
Pane kinkku kinkunpaistopussiin ja leikkaa pussin yläkulmaan pieni reikä, mistä liiat höyryt pääsevät ulos. Kinkku paistuu Ilman pussiakin, mutta pussi auttaa pitämään uunin siistinä, kun paistonesteet pysyvät pussissa eivätkä roisku pitkin uunia.
Työnnä paistilämpömittari nyt uudelleen pussin läpi kinkun keskiosan paksuimpaan kohtaan, mutta edelleenkään ei kiinni luuhun.
Aseta uuniritilä paistopellille ja kinkku rasva- (tai nahka)puoli ylöspäin ritilän päälle. Lorauta pellille vähän vettä, ettei kinkusta tippuva neste pala peltiin kiinni, jos paistat kinkun ilman pussia. Paistopussista nestettä ei valu.
Paista kinkkua 200 asteessa noin puoli tuntia, jotta paistuminen lähtee vauhtiin. Laske sen jälkeen uunin lämpötila 100 asteeseen. Leivinuunissa lämpötila laskee itsekseen.
Paista kinkkua 1–1,5 tuntia kiloa kohti. Kolmen kilon kinkku kypsyy noin neljässä tunnissa ja sen ehtii paistaa sähköuunissa vielä aattonakin. Kuuden kilon kinkku voi viedä yhdeksän tuntia – sopivasti aattoa edeltävän yön.
Kinkun sisälämpötilan tulisi kypsänä olla vähintään 74 astetta. Silloin kinkku on vaaleanpunaista ja kosteaa. Monen mielestä 79–80 astetta on kinkulle sopiva, mutta jos tykkäät kuivemmasta, ylikypsästä kinkusta, anna sen paistua 83 asteeseen. Ja muista, että lämpötila nousee vielä uunista ottamisen jälkeenkin.
Anna kinkun vetäytyä ainakin varttitunti ennen kuin poistat verkon. Halutessasi voit kuorruttaa kinkun ja valmistaa paistoliemestä esimerkiksi appelsiini-inkivääri kastikkeen.
Jos paistolientä on irronnut paljon, sitä voi pakastaa vaikka jääpalapussissa ja käyttää myöhemmin kastikkeiden ja keittojen pohjana.
Katso reseptit:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
