Pakastaminen lisääntyy leivänteossa
Pieksämäellä vihittiin perjantaina Moilas Leipomon uusi pakastuslinja, jolta tulee 5 000 kiloa leipää tunnissa. Yhtiössä uskotaan, että leipää riittää myös vientiin, vastaiskuna lisääntyneelle tuonnille.
Moilas Leipomo uskoo kaupan paistopisteiden suosioon ja investoi automaatioon kahdessa vaiheessa. Arkiston kuva on pizzalinjastolta. Kuva: Markku VuorikariKauppojen paistopisteet ja jopa omat leipomot ovat lisääntyneet. Kaupat voivat paistaa tarkoin menekkiä vastaavan määrän leipää niin aamu- kuin iltapäiväksi. Myös kuluttajat suosivat entistä enemmän juuri paistettua kuin leipomossa pussitettua leipää.
Pakasteina tuotteiden hinnat saadaan alemmaksi, kun niitä voidaan tehdä varastoon edullisimpana hetkenä eikä päivittäisten tilausmäärien mukaan, Moilas Leipomon toimitusjohtaja Timo Savolainen sanoo.
Uuden investoinnin ansiosta samoilla tuotantolinjoilla voidaan tehdä sekä tuore- että pakastetuotteita, ja vaihdos tuotteesta toiseen tapahtuu yhtiön mukaan katkoksitta. Pakastusspiraalin lisäksi asennettiin uudet koneet riisipiirakan valmistukseen, pakkauskoneita ja kuljetinratoja.
Leipomossa voidaan nyt valmistaa 45 000 piirakkaa tunnissa.
3,5 miljoonan investointia seuraa toinen arviolta samankokoinen vuonna 2017. Silloin panostetaan pakkaustekniikkaan sekä lisätään edelleen automaatiota.
Pakasteiden tuonti kasvaa yhä
Leipuriliiton arvion mukaan Suomen leivänkulutuksesta tulee ulkomailta jo noin viidennes ja pakasteiden tuonnin osuus on kasvussa.
Liiton toimitusjohtaja Mika Väyrynen ottaa esimerkin leipomokäynniltään Münchenista.
"Kolmelta linjalta valmistui 21 000 leipää tunnissa tauotta vuorokauden ympäri. On selvää, että ulkomainen hintataso painaa meillä päälle."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
