Hiiteen halloumit, onhan leipäjuusto!
Kypros-juusto halloumi on jostakin syystä saanut suosiota myös Suomessa. Halloumia pilkotaan salaatteihin, ja moni ihan luotettavalta vaikuttava ihminen paistelee sitä myös grillissään.
Grillissähän halloumi alkaa nopeasti muistuttaa suolaista purukumia. Kiintoisa kontrasti maukkaille lihoille ja kasviksille.
Yritin etsiä kotimaista halloumia. Ei löytynyt, liekö nimi suojattu vuohialueiden käyttöön.
Valion resepteistä löytyy kyllä halloumi-mansikkasalaatti mutta ei ison meijerin omaa halloumia. Salaatinkastikkeeseen Valio söhertää oliiviöljyä – Suomen oliivinviljelijät ry kiittää.
Suomalaisilla on onneksi omiakin tuorejuustoja. Yksi niistä, pinnastaan pilkuille paahdettu lättänä, tunnetaan leipäjuustona tai juustoleipänä, jossain myös kahvijuustona.
Leipäjuusto peittoaa salaateissa tuontihalloumit. Se on herkkua lakkahillon ja jäätelön kanssa, samoin pieninä paloina kuumassa kahvissa.
Leipäjuusto sopii erinomaisesti myös grilliin. Se paistuu nopeasti pehmeäksi ja on mukava mutustella lihan ja kasvisten kanssa. Helpointa on paistaa juusto voissa tulikuumalla pannulla.
Paahtoleivästä saa aika ruokaisan, kun sen päälle latoo voita, linnun paistetun täkkäfileen, pekonia, salaatinlehden, ketsuppia, suolakurkkua, paistetun kananmunan ja suoraan pannulta palan leipäjuustoa. Nam!
Mummo teki leipäjuuston itse, paahtoi pinnan takan hiilloksella. Äiti vaihtoi hiilloksen uunin grilliin.
Valmiiden leipäjuustojen rinnalle voisi kehitellä oman. Leipäjuuston raaka-aine maitohan on nykyisin puoli-ilmaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
