Lidl ottaa joutsenmerkin käyttöön omissa tuotemerkeissään: “Haluamme tehdä kotimaisen tuotteen valitsemisen asiakkaillemme helpoksi”
Merkki tulee noin kahteensataan Lidlin omalla merkillä myytävään tuotteeseen.
Suomalaisia, merkin kriteerit täyttäviä tuotteita löytyy lähes kaikista tuoteryhmistä, mutta ensimmäisenä pakkausmerkinnät päivittyvät loppuvuoden aikana valmisruokiin, maitotuotteisiin ja juustoihin sekä kala- ja lihatuotteisiin.Kauppaketju Lidl ottaa kotimaisuudesta kertovan Hyvää Suomesta -merkin käyttöön omissa tuotemerkeissään, Lidl kertoo tiedotteessaan.
Suomalaisesta valmistuksesta ja suomalaisista raaka-aineista kertova niin sanottu joutsenmerkki tulee noin kahteensataan Lidlin omalla merkillä myytävään tuotteeseen. Lidlin omat kotimaisesta valmistuksesta ja kotimaisista raaka-aineista kertovat merkit säilyvät pakkauksissa Hyvää Suomesta -merkin rinnalla.
Suomalaisia, merkin kriteerit täyttäviä tuotteita löytyy lähes kaikista tuoteryhmistä, mutta ensimmäisenä pakkausmerkinnät päivittyvät loppuvuoden aikana valmisruokiin, maitotuotteisiin ja juustoihin sekä kala- ja lihatuotteisiin. Muihin tuoteryhmiin merkin käyttö laajenee vaiheittain, kun pakkauksia päivitetään.
"Haluamme tehdä kotimaisen tuotteen valitsemisen asiakkaillemme helpoksi. Hyvää Suomesta on tunnettu merkki, jonka kriteerit ovat kattavat ja selkeät. Lisäämällä merkin tuttuihin kotimaisiin brändeihimme teemme kotimaisen valmistuksen ja kotimaiset raaka-aineet entistä näkyvämmiksi", Lidlin kaupallinen johtaja Timo Hansio kertoo tiedotteessa.
Hyvää Suomesta -merkin kriteereiden mukaan kotimaisten tuotteiden liha, kala, muna ja maito ovat täysin suomalaisia. Myös niin sanotut yhden ainesosan tuotteet ovat kotimaista alkuperää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
