Nuori mestarikokki ideoi omia reseptejä
Kaksi vuotta sitten Junior Masterchef -kilpailun voittaneen Erika Björkskogin into kokkaamiseen ei ole hiipunut. Inspiraatiota hän saa maailmalta ja omalta äidiltä.
Erika Björkskog innostui kokkaamisesta leipomisen kautta. Makeat leivonnaiset maistuvat hänelle edelleen. Kuva: Jaana KankaanpääKun 14-vuotias Erika Björkskog saa idean uudesta reseptistä, hän laittaa pystyyn koekeittiön. Silloin Björkskogien keittiöstä ilmoille tuprahtavat monenlaiset tuoksut. Nykyisin siellä voi haistaa esimerkiksi tuoreen korianterin, Erikan uusimman lempiyrtin, jota käytetään paljon aasialaisessa keittiössä.
Koekeittiön tuotoksia arvostelee kova ja lahjomaton raati: oma perhe.
Kansainvälinen keittiö on paljon matkustelevan perheen tyttärelle mieleen, ja italialainen keittiö on nuoren kokin pitkäaikainen suosikki.
"Se on niin simppeli. Italialaisessa ruoassa ei tarvitse olla paljon raaka-aineita, mutta siitä saa silti tosi hyvää."
Björkskogin perheessä syödäänkin paljon pastaa. Se kypsyy nopeasti, kun koulun jälkeen tulee nälkäisenä kotiin.
Silloin kun Erika haluaa herkutella, uunissa paistuu jotain makeaa. Erityisesti hänen mieleensä on crème brûlée, ranskalaiskeittiön klassikkojälkiruoka, jossa on unelmanpehmeä sisus ja rapsakka kuori. Innoitusta resepteihinsä hän saa esimerkiksi Pinterestistä sekä Youtuben videoblogeista.
"Vlogeissa on tosi paljon kaikkea, ja melkein mihin vaan saa reseptejä."
Erika onkin miettinyt oman Youtube-kanavan perustamista, johon voisi kuvata opetusvideoita nuoremmille. Omaa blogia hän on pitänyt jo useamman vuoden ajan.
Ruoka-alan työkokemusta Erika on kerryttänyt pienillä työkeikoilla. Esimerkiksi viime kesänä hän leipoi häätarjoiluiksi hyydykekakkuja ja mokkapalacupcakeja.
Kokkauskokemusta Erikalla on ikäisekseen paljon. Hän innostui leipomaan isovanhempiensa ja äitinsä kanssa jo pikkutyttönä ja kiinnostui ruoanlaitosta 11-vuotiaana. Äidiltään Erika on oppinut yhdistelemään ja soveltamaan reseptejä sekä kokeilemaan rohkeasti eri mausteita.
Masterchef-kisan aikoihin hän treenasi ruoanlaittoa ahkerasti, jopa useita kertoja päivässä. Nykyään yhdeksättä luokkaa käyvä Erika ei ole keittiössä ihan yhtä tiiviisti, mutta ruokia syntyy silti etenkin viikonloppuisin.
"Nyt kun olen yläasteella, koulu on vienyt enemmän aikaa."
Koulussa kokkia kiinnostavat eniten kuvaamataito ja kotitalous. Ruoanlaitossakin tarvitaan visuaalista silmää, jotta annoksista saa kauniita. Erika pitääkin tärkeänä, että annos tuottaa iloa myös silmälle.
Kotitaloustunneilla Erika on viihtynyt erityisen hyvin tänä lukuvuonna, kun on käyty läpi kansainvälisiä keittiöitä. Muuten suurin osa tunneista on kokeneelle kokille vanhan kertausta.
"Voin auttaa kavereita", hän toteaa.
Heti Junior Masterchefin voiton jälkeen Erika ajatteli, että hän kouluttautuu kokiksi ja perustaa oman ravintolan. Nyt mieli on muuttunut.
"Haluaisin kuitenkin tehdä jotain ruoan parissa."
TET-harjoittelun Erika suoritti kokki ja ruokatoimittaja Teresa Välimäen Helsinki Food Companyssa, jossa hän pääsi tutustumaan ruokavalokuvaukseen ja reseptien kehittelyyn. Työ oli monipuolista ja jännittävää. Peruskoulun jälkeen hän aikoo suunnata lukioon, jotta saa lisäaikaa tulevaisuuden valintoihin.
Aloittelevia kokkaajia Erika kannustaa kokeilemaan rohkeasti, vaikka kaikki ei aina menisi suunnitelmien mukaan.
"Kaikki tekevät virheitä ja aina ei todellakaan onnistu, mutta ei kannata lannistua. Pitää vaan yrittää seuraavalla kerralla uudestaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
