Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Martat palkittiin vuoden ruokateosta

    Marttojen pitkäjänteinen työ ruokakulttuurin eteen on muotoiluväen mielestä vuoden ruokateko.
    Marttojen järjestämät ruokakurssit ovat viime vuosina olleet hyvin suosittuja.
    Marttojen järjestämät ruokakurssit ovat viime vuosina olleet hyvin suosittuja. Kuva: Jaana Kankaanpää

    RuokaKalevalan kerääminen sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden eteen tehty työ ovat tuoreimpia pyykkejä siinä pitkässä työssä, jota martat ovat tehneet suomalaisen ruokakulttuurin edistämiseksi. Järjestö sai tiistaina vuotuisessa Muoto2016-juhlassa Vuoden ruokateko -palkinnon.

    Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Lea Sairanen omistaa palkinnon 46 600 jäsenelle ja 70 työntekijälle.

    "Martoissa on testattu, kokeiltu ja valmistettu jo 117 vuoden ajan ruokaa suomalaiseen makuun, koko ajan uutta suomalaisille tarjoten", hän kiitteli.

    Sairasen mukaan marttojen ruokaneuvonta tavoittaa vuosittain 110 000 henkilöä ja järjestön verkkosivuilla käydään yli 6 miljoonaa kertaa. Sosiaalisessa mediassakin martoilla on yli 90 000 seuraajaa.

    Martat perustettiin vuonna 1899. Koti, perhe ja ruoka ovat olleet järjestön toiminnan kulmakiviä alusta asti.

    "Jo 1930-luvulla vaikuttanut raakaravinto-teema antoi silloin ja antaa edelleen kivoja ideoita kasvisten monipuoliseen käyttöön. On myös hienoa, että osaamme erottaa juhlan ja arjen myös ruokapöydässä", puheenjohtaja nostaa esimerkeiksi järjestön tiedotteessa.

    Muoto2016-gaalajuhlan järjesti Aller Media. Tänä vuonna palkitsemissarjoja oli seitsemän: elämäntyö, lupaus, käyttöesine, sisustustuote, kierrätystuote, ruokateko ja palvelumuotoilu.

    Raadin muodostivat Helsinki design weekin johtaja Kari Korkman, Habitaren ohjelmajohtaja Laura Sarvilinna, Royal Ravintoloiden yrittäjä Mia Saari ja Pentagon Designin luova johtaja Arni Aromaa.