Äidit kokkaavat suurella sydämellä

Monta kymmentä vuotta lompsin ruokapöytään ilmoitettuna ruoka-aikana nälän poistamis­tarkoituksessa ja olettaen, että pöperön keittäjä oli valinnut kyseisen ruokalajin pääasiassa siksi, että ainekset olivat vain helpoimmin käden ulottuvilla. Kunhan jotain on pöydässä joka päivä totuttuina kellonaikoina.

Vanhetessani olen oppinut ymmärtämään, etteivät ruoka-asiat ole lainkaan näin yksinkertaisia. Ehkä silmäni avautuivat Saarioisten einesten mainoksen kautta: siinähän kerrottiin ruokien olevan äitien tekemiä.

Vaikka ruuanlaitto on itselleni lähinnä pakko­pullaa, huomaan tekeväni ajoittain hellimis-, lepytys- ja kenkkuilu­ruokia. Jos haluan pitää pesueen hyväntuulisena, teen lasagnea, vaikka pitkähkö valmistusaika koettelee lyhyttä pinnaani.

Ärsytettynä järjestän pöytään seuraavaksi päiväksi hernekeittokattilan.

Alakoululaisena arkiaamujeni pelastuksia olivat tätini paistamat kananmunat. Hän tiesi hyvin, ettei puuro minulle kuitenkaan maistuisi ja heltyi järjestämään erityispalvelua.

Liekö syynä sydämellisen taikaripauksen puute vai mikä, en koske pitkällä tikullakaan minkään­laiseen tehdasvalmisteiseen pullaan tai pikku­leipään. Sen sijaan anopin leipoma nisu on taivaallista. Rakkaus on korvaamaton lisämauste.