Peijaiskeittoa riitti myös vähävaraisille – lämmin keitto maistui Helsingin Kansalaistorilla
Metsästäjäliitto järjesti Suomen Suurimmat Peijaiset. Tapahtumia oli eri puolilla maata yli 60.
Helsingin Kansalaistorilla tarjottiin lämmintä riistakeittoa. Keittoa oli valmistettu 2 000 ihmiselle yhteensä 600 litraa. Kuva: Kalle KeskinenMetsästäjäliitto järjesti pyhäinpäivänä Suomi 100 -juhlintaan liittyen Suomen Suurimmat Peijaiset. Eri puolilla maata tapahtumia oli kaikkiaan yli 60.
Helsingin Kansalaistorilla tarjottiin lämmintä riistakeittoa. Keittoa oli valmistettu 2 000 ihmiselle yhteensä 600 litraa.
Metsästäjäliiton tiedottaja Kai Tikkunen kertoo, että väkeä riitti ja keitto maistui paikalle saapuneille niin pääkaupunkilaisille kuin turisteillekin.
Keittoa ehdittiin tarjoilla Tikkusen mukaan yli 400 litraa. Enemmänkin sitä olisi varmasti mennyt, mutta Kansalaistori oli varattu vain kolmeksi tunniksi kello 14 asti.
"Jäljelle jääneen keiton lahjoitimme vähävaraisia auttavalle järjestölle, joten mitään ei jäänyt hukkaan."
Metsästäjäliiton tapahtuma oli osa suomalaista ruokakulttuuria edistävän ELO-säätiön Syödään yhdessä -ilmiötä.
Kansalaistorilla ravintola Nokan metsästävä keittiöpäällikkö Ari Ruoho kertoi riistan käytöstä raaka-aineena.
Riistaa ja rapuja myyvän Viltgårdenin edustaja neuvoi, miten riistaa saa hankittua omaan ruokapöytään ilman metsästyskorttia.
Metsästäjäliiton nuorisovastaava Henri Mutanen esitteli nuorten harrastusmahdollisuuksia. Paikalla oli myös asiantuntijoita kertomassa jousimetsästyksestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
