IS: Arlan aflatoksiinimaitoa saatettu tuoda Suomeen
Arla Foodsin Linköpingin meijeriin vastaanotetusta maidosta löytyi huhtikuun alussa erittäin pieniä määriä aflatoksiinia. Ilta-Sanomien mukaan Arla Foods myöntää, että homemyrkkyä sisältävää maitoa on saatettu tuoda Suomeen.Arla Foodsin mukaan on mahdollista, että Suomeen on tuotu aflatoksiini-nimistä homemyrkkyä sisältänyttä maitoa.
”Se maito, mitä Suomeen tulee, kerätään Tukholman lähistöltä, ja me ei 100-prosenttisesti tiedetä”, viestintäjohtaja Outi Fagerlund sanoo Ilta-Sanomille.
”Vaikka sitä mahdollisesti olisi tullutkin, niin siinähän ei ole ollut aflatoksiinia yli raja-arvon. Se on ollut kaikki turvallista ja nautittavaksi kelpaavaa maitoa.”
Arla Foodsin Linköpingin meijeriin vastaanotetusta maidosta löytyi huhtikuun alussa erittäin pieniä määriä aflatoksiinia.
Kohonnut esiintymä havaittiin Ruotsissa tehdyssä laadunvalvonnassa. Maidosta löytyneen aflatoksiinin määrä oli alle EU:n salliman raja-arvon.
Aflatoksiini on homemyrkyistä myrkyllisin, ja sen on todettu aiheuttavan syöpää. Sitä esiintyy etenkin pähkinöissä ja manteleissa ja jonkin verran myös viljassa ja viljatuotteissa. Aflatoksiini voi siirtyä homeisesta rehusta maitoon.
Arla Foods kertoo verkkosivuillaan, että Linköpingin meijeriin maitoa lähettäneet tilat on tarkastettu ja maidon vastaanotto tiloilta keskeytettiin. Aflatoksiinin lähteeksi paljastui rehu, jota tiloilla ei enää käytetä.
Fagerlundin mukaan tilanne on valitettava, mutta hyvä osoitus pohjoismaisen laadunvalvonnan tehokkuudesta.
”Maito ei ole aiheuttanut kuluttajille missään vaiheessa vaaraa eikä tuoteturvallisuus ole vaarantunut.”
Aflatoksiinivalvonta kuuluu Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran vierasainevalvonnan piiriin. Lisäksi lainsäädäntö velvoittaa rehunvalmistajia valvomaan mahdollisia aflatoksiinipitoisuuksia rehuissa.
Arla-tuotemerkillä myytävä maito on ruotsalaista, kun taas Arla Ingman -maito on suomalaista. Alkuperämaa on merkitty maitopurkkiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

