Saarioisen kohutut Kultakinkku-leikkeleet ovat nyt kokonaan kotimaisia, Kultakalkkuna ulkomaista
Yritys käyttää 90 prosenttisesti kotimaista lihaa.Saarioisen Kultakinkku tuotteiden kotimaisuusmerkinnät aiheuttivat hämmennystä maaliskuun alussa. Osassa Kultakinkku-merkillä myytävissä leikkeleissä oli käytetty saksalaista lihaa, osassa kotimaista. Tuotteissa oli samat etuosat, mutta raaka-aineiden erilaisuus tuli esille taka-osasta, jossa oli myös Hyvää Suomesta-merkki.
Saarioisen verkkosivulla kerrotaan, että yrityksen käyttämän lihan kotimaisuusaste on 90 prosenttia. Yritys lupasi maaliskuussa, että se harkitsee Hyvää Suomesta –merkin siirtämistä etuosaan palautteen perusteella.
Onko kotimaisuusmerkintöjä jo muutettu Saarioisella selvemmiksi?
"Olemme merkinneet lihan alkuperän aineosatekstien yhteyteen vapaaehtoisesti jo vuodesta 2013 alkaen", Saarioisten laatu- ja vastuullisuusjohtaja Anneli Hautaniemi kertoo.
"Myös kesäkuussa voimaan tuleva kansallinen laki lihan ja maidon alkuperämerkinnöistä edellyttää merkintöjen tekemistä aineosaluetteloon tai sen läheisyyteen. Käyttäessämme Hyvää Suomesta –merkkiä se on sijoitettu pääsääntöisesti pakkausten etupuolelle."
Kultakinkun raaka-aineeksi kerrotaan Saarioisten verkkosivuilla kotimainen liha. Hautaniemi kertoo, että tällä hetkellä leikkeleen valmistukseen ei käytetä ulkomaista lihaa.
Sen sijaan Kutlakalkkuna-leikkeleissä käytettävä kalkkuna tulee kokonaan ulkomailta.
"Kalkkuna ostetaan Saksasta ja Puolasta saatavuussyistä. Suomalainen kalkkuna ei riittäisi tarpeisiimme", Hautaniemi kertoo.
Brasilian lihakohu aiheutti kyselyitä myös Saarioiselle. Yritys ei käytä brasilialaista lihaa: sianliha, nauta ja broileri tulevat EU:sta, saksanhirvi ja lammas Uudesta Seelannista.
Lihakohu ei Hautaniemen mukaan ole heijastunut lihan kysyntään.
"Kasvisruokien kulutus on noussut viime aikoina selkeästi, mutta emme ole huomanneet vähennystä lihaa sisältävien tuotteiden menekissä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

