11 sairastui botulismiin Tanskassa
Viime viikonvaihteessa Tanskassa sairastui 11 samassa seurueessa ruokaillutta botulismiin.
Botulismin ehkäisyssä on tärkeää pitää yllä tyhjiö- ja suojakaasupakattujen kala- ja lihatuotteiden katkeamaton kylmäketju, muistuttaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääSairastuneet ovat aiemmin työskennelleet samassa työpaikassa. Heillä oli kokoontuminen, jonka yhteydessä he nauttivat viime perjantaina ja lauantaina useita aterioita yhdessä.
Useat sairastuneista joutuivat tehohoitoon. Lääkäri Bjarne Dahler-Eriksen Sønderjyllandin sairaalasta kertoi tanskalaiselle Ekstra Bladet -lehdelle, että toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa, mistä sairastuneet ovat botulismin saaneet.
Ensimmäinen sairastuneista tuli hoitoon lauantai-iltana. Tiistaina kuusi sairastuneista oli edelleen hoidettavana eri sairaaloissa. Vakavimpia oireita saaneille on annettu vastamyrkkyä, ja Dahler-Eriksen kuvaili tiistaina heidän tilaansa vakaaksi.
Tanskan ruokaturvallisuusviranomaiset ovat sunnuntaista alkaen selvittäneet botulismin alkuperää seurueen syömistä ruuista. Analyysien tulosten saaminen kestää viisi vuorokautta.
Botulismia aiheuttaa Clostridium botulinum -bakteerin tuottamat hermomyrkyt, joita syntyy anaerobisissa olosuhteissa. Hermomyrkyt aiheuttavat lihasten halvaantumista.
Tavallisimmin botuliinia muodostuu riittämättömästi kuumennettuihin säilykkeisiin. Suomessa botuliinia on todettu myös tyhjiöpakatusta kalasta, joka on säilytetty yli +3:n asteen lämpötilassa.
Botuliini on erittäin harvinainen. Tanskassa sitä on tavattu vuosien 1995–2017 aikana keskimäärin 1–2 tapausta vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
