Niinistö on itsenäinen
Sain käsiini Eeva-lehden. Siinä oli haastattelu henkilöstä, jonka olen muutaman kerran tavannut ja jota jo vuosia olen arvostanut. Haastateltu sanoi.: ” Jos jotakin olen yrittänyt isänä välittää – tervettä asennetta elämään ja sitä, että pojat ymmärtäisivät pelisäännöt ja rakentaisivat elämänsä terveelle pohjalle. En usko tietoiseen kasvattamisen. Uskon pikemminkin siihen, että nuori hylkää tai hyväksyy malleja, joita näkee lähipiirissään.”
Tämä mies, joka aina hyvin varovasti puhuu omista mahdollisuuksistaan, on kuitenkin hyvin puhutteleva vaatimattomuudessaan. Hänellä on perisuomalainen näkemys, että loppujen lopuksi vain teot merkitsevät. Tämä mies on nyt, saatuaan sitä ennen voimakkaita vetoomuksia ja laajaa kansalaisten kannatusta, asettunut ehdolle Suomen tasavallan presidentin virkaan. Tätä miestä kannatan ja olen ilmoittautunut kansalaisena hänen tukijakseen. Mies on varatuomari, kapteeni Sauli Niinistö. Hän on jo nyt hyvän esimerkin antaja ja tulevassa virassaan vielä näkyvämmin. Hän on suoraselkäinen ja eleetön suomalainen mies. Hän on useita kertoja mm.eduskunnassa ryhtynyt toimiin, joilla kansan yhteisiä varoja säästetään.
Suomen puolustusvoimat tarvitsee ylipäällikön, joka omistautuu asialleen. Ainakin allekirjoittanut on saanut tarpeekseen ylipäälliköstä, joka on ilmoittanut, että Suomi hävittää omat miinansa, etteivät kehitysmaitten poloiset kansalaiset eivätkä muutkaan mene miinoihimme. Suomalaisten pioneerien asettamiin miinoihin menevät vain maamme viholliset, jotka ylittävät valtausmielessä maamme rajat. Asevoimamme eivät kylvä miinoja mihin sattuu. Miinat ovat halpa puolustusväline. On käsittämätöntä, että sellaisesta apuneuvosta luovutaan.
Sauli Niinistön ansioluettelo on mittava. Hän on ollut merkittävissä tehtävissä eurooppalaisissa rahalaitoksissa. Koti, uskonto ja isänmaa kuuluvat Sauli Niinistön elämänarvoihin. Hän on itsenäinen ja riippumaton henkilö. Hän tekee omat päätelmänsä elämänkokemuksensa ja koulutuksensa perusteella. Hän ei ole altis painostuksille. Tämän ovat useampaan kuin yhteen kertaan kokenut myös kansallisen kokoomuksen nuorisopiiri, joka nyt on vallassa.
Heikki Vainiokangas
Joutsa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
