Suomalaisyritys viritti viherseinän vientikuntoon
Kotimainen teknologiayritys keksi, miten viherseinä puhdistaa sisäilmaa Helsingistä pian Pekingiin asti.
Naava Smart -viherseinästä löytyy tuttuja viherkasveja, Naturvention Oy:n varatoimitusjohtaja Aki Soudunsaari esittelee. Tehokkuus ilman puhdistamisessa on yli satakertainen verrattuna perinteiseen viherseinään. Kuva: KARI SALONENNaturvention Oy sai alkunsa Jyväskylässä kahden opiskelijan ideoinnista.
Posiolta kotoisin oleva Aki Soudunsaari, nykyinen varatoimitusjohtaja, kärsi pahoista sisäilmaoireista. Hän pohti ongelmaa Kouvolasta kotoisin olevan ympäristötieteilijän Niko Järvisen, nykyisen toimitusjohtajan, kanssa.
"Kun ulkona ei ollut ikinä huono olo, rupesimme Nikon kanssa miettimään, miten tuoda luonto sisätiloihin", Soudunsaari kertoo.
"Ensin hankittiin paljon multaa ja rakennettiin perinteinen viherseinä Nikon 35 neliön kämppään. Sitten aloimme miettiä, miten vaikutusta sisäilmaan voisi tehostaa."
Järvinen tiesi paljon jätevesien biologisesta puhdistamisesta. Hän oli suunnittelemassa Pohjoismaiden suurinta leväallasta, jonka parissa isot yritykset jatkavat työtä.
Ideanikkarit käyttivät hyväksi myös Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnon NASA:n tutkimuksia, joissa ilmanpuhdistus saatiin toimimaan ilmatiiviissä kapselissa kasvien avulla.
Viitisen vuotta myöhemmin yrityksellä on valmis vientituote, Naava Smart. Biologinen menetelmä toimii samaan tapaan kuin jätevesien puhdistuksessa.
Multa on korvattu huokoisella kasvuseoksella, joka muistuttaa lekasoraa. Rakeinen kasvualusta on tärkeä, koska huoneilman puhdistus ei keskity kasvien lehtiin vaan juuristoon ja siellä ahkeroiviin mikrobeihin. "Huoneilmaa imetään kasvien juuriston läpi ja työnnetään takaisin tuulettimen avulla", Soudunsaari selittää.
"Juuriston mikrobit muuttavat huoneilman haitalliset aineet toiseen muotoon. Ne, jotka ovat ihmiselle myrkyllisiä, toimivat ravinteina kasveille."
Yrittäjät itse puhuvat maailman älykkäimmästä viherseinästä. Puutarhurin sijaan hoitoa ohjaa ja optimoi tietokoneohjelma, joka reagoi jatkuvasti sisä- ja ulkoilman muutoksiin.
Sisäilman puhdistusteho kasvoi Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan huimasti. Teho on 129-kertainen verrattuna perinteiseen viherseinään.
Sijoittajat ovat vainunneet menestystarinan merkit. Naturvention on kerännyt yli miljoonan euron suunnatun annin Sitralta, Butterfly Venturekselta ja yksityissijoittajilta.
"Kasvunvaraa on vaikka kuinka paljon", hallituksen puheenjohtaja Christian Aspegren arvioi. Hän on itse sijoittanut yritykseen usean vuoden aikana yli puoli miljoonaa euroa.
Aspegren näkee mittavat markkinat maailman saastuneissa suurkaupungeissa. Puhdas ulkoilma ei pitkälle auta kotimaassakaan.
"Sisäilma heikkenee myös Suomessa, koska yritykset kehittävät koko ajan uudentyyppisiä materiaaleja ja kemikaaleja. Kaikista materiaaleista, joita käytämme, vapautuu epäpuhtauksia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
