Elisa paransi hieman tulostaan
Mobiilidatan, tietoteknisten palvelujen ja uusien verkkopalvelujen uskotaan kasvattavan myyntiä myös loppuvuoden aikana.Teleyhtiö Elisan liikevoitto ennen veroja kasvoi 75 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa, kun tulos vuotta aiemmin oli 74 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi 393 miljoonaan. Viime vuonna vastaavana ajankohtana liikevaihto oli 390 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila uskoo, että Elisa pystyy vahvistamaan kilpailukykyään, vaikka vaikea yleistaloudellinen tilanne on pysynyt ennallaan.
Tulos parantui edelliskauden tavoin mobiilin palveluliikevaihdon kasvun myötä sekä Elisan operatiivisen toiminnan tuottavuuden parantumisen kautta, Mattila kertoo tiedotteessa.
Elisa on saanut Anvia-yrityskaupan päätökseen. Elisa ostaa maan nejänneksi suurimmalta pohjalaisoperaattorilta tele-, IT- ja viihdepalvelut.
Anvialle ehtivät tehdä tarjouksia myös DNA, Teliaan kuuluva Sonera sekä Finda, joka on niin ikään DNA:n omistaja. Elisa maksaa ostoksestaan 107 miljoonaa euroa.
Kuluvan vuoden ohjeistuksessaan Elisa odottaa, että kilpailutilanne Suomen televiestintämarkkinoilla jatkuu haasteellisena. Koko vuoden liikevaihdon arvellaan parantuvan hieman viime vuodesta.
Mobiilidatan, ICT-palvelujen ja uusien verkkopalvelujen sekä tehtyjen yritysostojen odotetaan kasvattavan liikevaihtoa, Elisa kertoo osavuosikatsauksessaan.
Vertailukelpoisen eli kertaluonteisista eristä puhdistetun koko vuoden käyttökatteen odotetaan parantuvan hieman viime vuodesta. Koko vuoden investointien odotetaan olevan enintään 12 prosenttia liikevaihdosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

