Puolet maailman possuista syödään ja tuotetaan Kiinassa – kulutuksen kasvu löytyy kuitenkin muista maista

Maiden omaan kulutukseen menevä oma tuotanto vaaleanpunaisella, kulutukseen menevä tuonti punaisella ja vientiin liikenevä sianliha sinisellä. Kuva: Stiina Hovi

Makeaa, suolaista, rasvaista ja mehevää. ­Kiinalaiset possuherkut vievät kielen mennessään.

Ei siis ihme, että maan 1,4 miljardia kansalaista syö puolet maailman sianlihasta eli OECD:n mukaan noin 55 miljoonaa tonnia vuodessa.

”Kiinassa lihojen mauissa on eroa. Kun suunnittelimme yhteistyötä kiinalaisen jakelijamme kanssa, he halusivat tehdä lihalle maku­testin. Siinä liha keitettiin pelkässä vedessä ja sitten maisteltiin sekä keitinlientä että vettä”, HK Scanin viennistä vastaava Jukka Nikkinen kertoi toukokuussa Shanghain Sial-messuilla.

”Maku oli puhdas. Se vakuutti yhteistyökumppanimme.”

Sialla on kiinalaisessa kulttuurissa vahva sija: kotia tarkoittava kirjoitusmerkki on sika katon alla. Eläimillä oli tärkeä uhrirooli esi-isien palvonnassa.

Aikaisemmin tavallinen kiinalainen söi lihaa vain juhlatilaisuuksissa, vielä 1990-luvulla possu oli harvinainen herkku.

Globaalista lihamarkkinasta possua on noin 40 prosenttia. Kolmannes on kanaa, viidennes nautaa ja loput lampaita ja vuohia.

Sianlihan kulutuksen ennustetaan kasvavan vaurastuvissa Aasian ja Etelä-Amerikan maissa. Myös perinteisesti kanaa ja nautaa suosivassa Pohjois-Amerikassa kulutus on noussut viime vuosina ennätyslukemiin.

Syinä kasvuun ovat yleinen pekonihulluus, aasialaisen ja eteläamerikkalaisen ruokakulttuurin trendikkyys sekä porsaspitoisen pikaruuan nappaaminen aamiaiseksi.

Suuri osa maailman maista puuttuu sika­tilastoista kokonaan. Sekä muslimit että juutalaiset kieltäytyvät sianlihasta.

Juutalaisia on vain 0,8 prosenttia maailman väestöstä mutta muslimeja noin neljännes. Islam on valtauskonto Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän lisäksi väkirikkaassa Indonesiassa. Sika ei käy kaupaksi myöskään miljardin ihmisen Intiassa, jossa lihansyönti yleensä on hyvin vähäistä.

Sekä Atrialla että HK Scanilla on suuret toiveet rajattomina pidetyille Kiinan markkinoille. Suomalaista lihaa markkinoidaan erityisen laadukkaana. Myyntivaltteina ovat myös antibioottien niukka käyttö ja eläimien hyvä elämä.

Sianlihan syönnin huippu nähtiin Kiinassa kuitenkin jo vuonna 2014. Silloin jokainen kiinalainen söi yli 42 kiloa sianlihaa, jopa enemmän kuin keskiverto EU-kansalainen (Reuters 20.6.2017).

Ihran pelko saavutti Itä-Aasian. Nuoret kiinalaiset haluavat valita rasvaista possua terveellisempiä vaihtoehtoja. Tämä saattaa synnyttää suomalaiselle, melko rasvattomalle sialle markkinarakoa.

Vuonna 2016 kiinalainen söi sianlihaa keskimäärin 40,3 kiloa. Eniten possua maailmassa söivät puolalaiset, tanskalaiset, espanjalaiset, itävaltalaiset ja saksalaiset, kaikki yli 50 kiloa. Myös Euroopassa kulutus on laskussa.

Suomalaiset kuluttivat sianlihaa henkeä kohti 34,6 kiloa vuodessa.

Luuttomaksi muunnettuna määrä on yli puoli kiloa viikossa ja vastaa 40 prosenttia kaikesta lihankulutuksesta. Muuta luutonta punaista lihaa syödään lisäksi yli 300 grammaa viikossa.

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa, että yli 700 gramman viikkoannos punaista lihaa lisää merkittävästi syöpäriskiä. Possua syödään paljon prosessoituna lihana, pekonina, makkarana ja palvikinkkuna. Niitä WHO neuvoo välttämään kokonaan.

Paitsi punaista lihaa, suomalaiset syövät liikaa myös muita proteiineja. Keho muuttaa ylimääräisen valkuaisen rasvaksi.

Terveysriskien lisäksi huoli eläinten oikeuksista heikentää sianlihan mainetta Euroopassa. Tehotuotettu sika elää koko elämänsä sisätiloissa. Älykäs eläin, joka haluaisi kuopia ja tonkia, kasvaa teuraskokoon noin puolessa vuodessa ja ehtii harvoin edes sukukypsäksi. Sialla on paksu kallo eikä sen tainnuttaminen teurastaessa ole helppoa.

Suomessa sikojen saparoita ei typistetä, mutta se on yleinen käytäntö melkein kaikissa muissa maissa. Käytäntö johtuu kannibalismista, jossa stressaantuneet siat pureskelevat toistensa kehonosia, erityisesti saparoita.

MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala pitää kulutuksen supistumista Euroopan sianlihantuotannon suurimpana uhkana.

”Myös ASF eli afrikkalainen sikarutto on meille suuri uhka, samoin laajalle alueelle itäisessä Keski-Euroopassa. Se voi levitä ­nopeasti pitkiäkin matkoja ihmisen kuljettamana.”

Suomalaista sianlihaa mainostetaan sympaattisilla perhetiloilla, mutta varsinkin Kiinan ja Yhdysvaltojen tuotannossa suuri on kaunista. Tauteja pyritään välttämään supertehokkailla ja steriileillä sikalaitoksilla.

Esimerkiksi maan luoteisosissa Xinguanganissa on kymmenen tuhannen emakon sikala, jonka odotetaan tuottavan 280 000 porsasta vuodessa.

Suuret yksiköt ovat tehokkaita, mutta keskittävät myös ongelmat. Täysikokoinen sika tuottaa lantaa noin 5,3 kiloa päivässä.

Pelkästään kymmenen tuhannen emäsian päivittäiseksi lantamääräksi muodostuu siis 53 tonnia.

Kiinan sikatuotanto on kasvanut valtavasti. Tuotannon päästöt ovat Wilson Centerin mukaan 42 prosenttia maasta mereen virtaavasta typestä ja 90 prosenttia fosforista.

Kun tuotanto tiivistyy jättimäisiin laitoksiin, skenaarioita on kaksi. Ensimmäinen, tähän asti toteutunut, on ravinteiden valuminen vesistöihin ja niiden pilaantuminen.

Vaihtoehto ovat kiertolannoitteet. Niitä ei ole saatu suuressa mittakaavassa vielä kannattaviksi. Käynnissä on maailmanlaajuinen kilpajuoksu, jossa oikea teknologia pyritään löytämään.

Sika ja ihminen ovat molemmat yksimahaisia ja kaikkiruokaisia. Pientiloilla ruuantähteitä syönyt röhkijä oli fiksu jätteenkäsittelijä.

Globaalissa tehotuotannossa siat kilpailevat kuitenkin ihmisten kanssa samankaltaisesta ravinnosta. Niille syötetään energiarehua eli viljoja ja proteiinirehua, siis teollisuuden sivuvirtoja ja palko­kasveja.

Kansainvälisesti noin 15–20 prosenttia sian ravinnosta on soijarehua. Soijan tuotannossa on paljon ongelmia: peltojen raivaus johtaa metsien ja monimuotoisuuden vähenemiseen sekä eroosioon.

Kiina on maailman suurin soijan tuoja. Sen arvioidaan ostavan ennätykselliset 97 miljoonaa tonnia aikavälillä 9/2017–9/2018. 53 prosenttia maahan tuodusta soijasta tulee sademetsien Brasiliasta.

EU:ssa ja erityisesti Suomessa soijan osuus sianrehusta on pienempi.

”Suomessa valtaosa sian ravinnosta on rehuviljaa, vähintään 75 prosenttia. Siitä Suomessa valkuaista on yleensä 11–13 prosenttia”, Rantala kertoo.

”Rehuviljan käyttö ihmisravinnoksi on vähäistä. Viljan lisäksi merkittävä osa valkuaisesta saadaan teollisuuden sivutuotteista. Rehun kotimaisuusaste on yli 90 prosenttia, tuontisoijaa käytetään rehuun ehkä 6–8 prosenttia.”

Ympäristöjärjestö WWF suosittelee kohtuudella syötäväksi vain luomusianlihaa. Soijatonta ja vastuullisella soijalla tuotettua voi järjestön mukaan harkita, mutta muuta sianlihaa tulisi välttää.